Arkistot vuoden mukaan: 2010
Monenlaista
Talon puolella saatiin tasoitehommat aikalailla finaaliin: käytännössä kaikki seinätkin on maalattu vähintään kertaalleen. Portaikon alta puuttuu ihan pieniä paloja, mutta niin vähän ettei kehtaa edes laskea 🙂
Varaston puolella aloiteltiin jo panelikaton lopullinen pintamaalaus ja talon puolella tehtiin saunassa katon alaslaskua ja seiniin pistettiin jo vähän Sauna-Satuakin paikalleen. Kohta voi alumiinihuoneessa olla tyytyväisenä säteilyltä suojassa… Syntisen hintaista tavaraa muuten tuo valmis uretaani / alumiinipaperilevy mutta on toki lystiä laittaa. Ja jonkinverran tuolla säästää tuota tilaa, ettei seinät suotta enempää vahvotu.
Lauantaina Saara ja Merja olivat Elinan kanssa sisustuskaupoilla ja tulivat vielä illaksi askaroimaan raksallekin. Smyykitkin kun on tehty ja maalattu niin naisväki pesi ansiokkaasti ikkunoista laastijäämiä pois ja Elina käytännössä siivoili koko talon.
Sunnuntaina minä itseasiassa pidin raksalta rokulia, mutta Elina oli silloinkin siivoilemassa vielä loppuja kun tuota tavaraa tahtoo kertyä. Nyt pitäisi haali sekalainen määrä tavaraa, niinkuin loppuja IV-putkia, vedeneristeitä yms. niin ei pääse hommat loppumaan. Yläkerran laatat tilailtiin jo viimeviikolla ja niiden pitäisi saapua kahden viikon kuluessa. Yläkerrassahan kun laattaa tulee vessan lattiaan, pukuhuoneeseen ja saunaan ja tietty kylppäriin kokonaan. Eli niissä on ihan oma askareensa.
Piippu ja portaikon yläosa tasoitettuna ja maalattuna.
Sauna-Satua saunassa.
Olkkarin nurkka. Myös jo maalattuna.
Kovan päivä kova ilta
Vaikka illasta jouduttiinkin niellä tappion karvasta kalkkia kun Saksa ei finaaliin yltänyt, niin edes raksapuolella hommat edistyy. Maalia on sudittu seinään taas oikein urakalla. Alakerrassa pohjamaaliin on päässyt eteinen, olkkari, keittiö ja ruokailutila.
Iskä oli päivän mittaan kerennyt maalailla vaikka mitä, ja jatkoi vielä samaa hommaa illastakin kun minä pääsin hiomisen makuun. Hiomista piisaa vielä muutamissa ikkunanpielissä ja seinien korjauksissa. Kangastakin piti vielä laittaa pariin halkeamaan ja portaiden ja seinän väliseen saumaan. Sen kestävyys voi olla vähän niin ja näin, mutta siistimpi siitä tasoittamalla tulisi kuin listalla. Eli kokeillaan nyt ainakin…
Yläkerran sauna / kylppäriosastoakin tuli ”edistettyä” sen verran että siipaisin oven 10 senttiä leveämmäksi. Väliseiiniin nääs muurasin vain 80 cm aukot vaikka ovienhan pitää olla 90 senttiset. Määräys on niin tosi naurettava että ajattelin siitä luistaa, mutta kun asiaa kaupungilta varmisteltiin niin viisaampi tehdä sitten näin. Aika tiukalta tuntuu kaupungin politiikka tähän. Eipä tuossa paljon esteettömyys toteudu pelkällä pesuhuoneen ovella, kun ensin pitää kammeta raput ylös. Alakerran kylppäri / WC ja yläkerran vessa on toki alunpitäenkin tehty 90 senttisellä oviaukolla…
80 senttiseen aukkoonkin saa karmittoman lasioven joka on tarpeeksi leveä, mutta sen asentaminen siististi tuohon paneloidun ja laatoitetun huoneen väliin ei oikein houkuta joten onpahan nyt tilaa pistää 90 senttinen karmi paikalleen. Ja eipä tuossa iso homma ollut, mitä nyt vähän pölisee…
Maalia ja panelointia
Taisipa olla kesän lämpösin päivä…
ainakin tähän mennessä. Jaksettiin silti vähän raksaillakin. Elina pohjamaalasi panelit joista tulee varaston katto ja minä koolailin kattoa vielä yhden laudanvahvuuden alaspäin. Samalla sullottiin vielä 5 senttiä villaa kattoon. Varuiksi vaan, onhan siellä puhallusvilla mutta jos koskaan ikinä milloinkaan haluaa tehdä varastosta lämpimän, niin onpahan katossa jo piisalle eristettä 🙂
Saksa voitti 4-0
Seinien silottelua
Hommat jatkuu taas hyvää kyytiä. Nyt on niin positiivinen tilanne että iskä saapui rakennusturneelle eilen, joten hommat etenee huomattavasti vauhdikkaammin taas. Eilen kerettiin puuhailla ilta, ja tänäänkin iskä koko päivän ja yhdessä taas illasta.
Mitään dramaattista ei ole hommailtu vaan sitä vanhaa: hiomista, tasoitusta, kangasta, smyykiä. Seinää kun on paljon niin aikansa se ottaa. Mutta joka päivän seinät tasoittuu ja nyt pitää toden teolla keskittyä hiomiseen ja maalailuun. Samalla on edistetty myös autotallin varastoa ja sielläkin näyttää jo kohta maalausvalmiilta.
Ihan asian vierestä: tämäkin teksti on kirjoitettu iPadillä. Miten sitä onkaan pärjännyt ilman 🙂
Pieni huone, pienet hommat
Eilis-ilta tuli puuhattua yläkerran vessan parissa. Oikein sopiva tuommoinen parin neliön koppi kun kaikki on pientä ja rajallista 🙂 Eli tuli hiottua ko. huone. Samalla askartelin srtyroksista muotin piipun ympärille (siitä kun uupui lattiasta valua vähän), pistin irrotuskaistaa piippuun ja seiniin ja valoin samantein reiän tukkoon. Oikein sopiva valu tommoinen mihin menee yksi sangollinen tavaraa. Muutama rautakin tuli taivuteltua joukkoon ni ainakin kestää. Siihen menikin sitten sopivasti viimeiset korrobetonit kaukalon pohjalta eli hyvin nekin on ollut hupenemassa.
Lopuksi vielä pistin vessan pohjamaaliin: yläkerran vessaanhan tulee seiniin tapetti koska kyseessä on tosiaan vaan vessa. Eli laatat lattiaan ja tapettia seinään niin pohjamaali on siksi paikallaan. Piippu jää sen verran irti seinistä että sen tasoitus onnistuu ihan hyvin vaikka seinät jo tulikin kertaalleen sudittua. Seinien tasaisuuskin on sitä luokkaa että muutaman naarmun kun paklaa niin saa vetää toisen kerroksen päälle, mutta tarvii tosiaan tuo piippu tasoitella nyt ennen sitä…
Takaiskuna huomasin että yhdessä makkarissa on melkoiset halkeamat ulkoseinissä. Tai siis pitkät, ei muuten isot. Ko. huoneessa oli ikkunan kohdalla jo aiemmin yksi halkeama, mutta täytyy nyt sitten vielä askartaa lisää kangasta tuonne että noita ei enää syntyisi. Sinällään jännä että tuo on ainoa huone missä tuota ilmenee, en tiedä vaikuttaako sitten tasoitekerroksen paksuu vai mikä, kun en oikein jaksa kovin isoon liikkumiseenkaan uskoa.
Ulkokuva kun vimonen käyntiovikin on paikallaan. Niin ja yksi jopa maalattuna 🙂
Taas rakennetaan
Työreissut on omalta osalta taas lusittu, ja viikonloppuna päästiin taas asiaan eli rakennushommiin. Hommaan päästiinkin ihan täyisn palkein kun Elina oli myös sekä la että su raksaamassa, samoin kuin iskä. Itse olin etenkin lauantaina hiukkasen puusta pudonnut kun pari viikkoa tuli eläneeksi hiukan eri ajassa. Tulomatkalla sain vielä jalkani niin turvoksiin että olo oli kuin semmoisella keikkuvalla nukella joka aina ponnahtaa pystyyn. Vanhuus ei vissiin tule yksin…
Joutoaikaa
Sunnuntai-iltana työreissulla on aina senverran joutoa että kerkeää keskittyä olennaiseen eli blogihommiin. Kun ei kerran rakentamaankaan pääse 🙂 Lisäilin pari sivua asioista joita on pyydelty tai on pitänyt laittaa jo pitkään. Toisesta löytyy vihdoin ja viimein pohjakuvat sekä talosta että autotallista. Skannattu luonnoksista, mutta kyllä niistä selvän saa. Pahoittelut kyselijöille että sain aikaiseksi latailla nuo vasta nyt…
Toinen juttu mikä on pitänyt alusta asti laittaa on kustannusseuranta. Laittelin sivun nyt vasta valmiiksi, kun seurantaexceli on vain kotikoneella. Mutta jahka kotiudun, niin riipaisen siitä yhteenvetoa jakoon. Se on nimittäin juuri sitä tietoa mikä itseä olisi ainakin kiinnostanut, ja kiinnostaa toki vieläkin.
Niin ja uudet värit. Jäljittelee jo vähän taloa kun on ruskeaa (maalatut puuosat), mustaa (katto, rännit yms.) ja sitten tämmöistä perusvaaleaa (oletettu rappaus).