Arkistot vuoden mukaan: 2010

Sähköhommia

Eilinen jäi minulta raksalla väliin kun dopingin vaihto teki perinteisesti keskimääräistä huonommon olon. Iskä oli ansiokkaasti koko päivän raksaamassa ja tasoitteli mm. autotallin seiniä. Idea on tasoittaa / oikoa pitkä seinä ennen ulkorappausta ettei ovenpieliin jää sitten semmoista harmaata rantua näkyviin. Lisäksi iskä oli askarrellut aikalailla yläkerran ikkunoihin listat eli nekin saa naksutella kiinni kun joutaa…

Tänään oltiinkin sitten isommalla joukolla hommissa, kun vahvistukseksi tuli Sami ja Elias. SAmilla oli tietty rastina sähköhommia, ja Eliaksella leikkihommia ja välikatolla käyntiä. Sami askartelikin varastoon pistorasiot, valot ja katkaisimet eli se on listoja vaille valmista. Lisäks talonpuolella tehtiin kovasti kartoitusta mitä hiluja tilataan, ja sielläkin Sami sai vähän kytkentöjä jatkettua.
Iskä askarteli lisää tasoitehommia autotalliin, minä tein vielä rälläkällä pääoven aukon viimeistelyä ja etuoven päälle tulevan katoksen tukipalkille reiän seinään. Nämäkin vähän tällaisia rappausvalmisteluja… Samoilla lämpöisillä vaihdettiin sitten ulko-ovikin ihan oikeaan. Eli nyt alkaisi talokin olla ulkopuolelta rappausta vailla.
Elina kävi yhden tarvikehakureissun, teki maalaushommia sisälklä ja vaikka mitä muuta. Päivän päätteeksi vielä putkitettiin ja piuhoitettiin viimeinen yläkerran makkari, eli huomenissa olisi taas mitä paneloida…
Kamera ei taaskaan ollut yhteistyökykyinen niin jäi kuvat mm. hienosta ulko-ovesta ottamatta. Ulkonäkö poikkeaa itseasiassa todella vähän tuosta 30 vuotta vanhasta laina-ovesta joka meillä on kotoa ollut, mutta uusi ovi nyt on onneksi sen 20 senttiä korkeampi ni tulee edes aukko täyteen 🙂

Paneleita maaliin ja kattoon

Tänään ja eilen oli vuorossa katon panelointia. Ja tietty monta muutakin asiaa. Johanneskin oli raksalla tänään hommissa, ja Elinan kanssa he saivatkin melkolailla loputkin IV-putket eristettyä.
Eilen kun ihmeteltiin rappauksen aikatauluja, niin tehtiin myös sen valmisteluun liittyen vähän askareita. Käytännössä tasailtiin vielä autotallin ympärystä ja otettiin siellä patolevyä vähänä alemmas niin saadaan sokkeli pinnoiteltua tarpeeksi alas.
Talolla tosiaan näkyvintä oli panelointi. Olohuoneen korkea osa tuli tänään kokonaan valmiiksi ja yläkerran aulaa ollaan siis jo pätkä paneloitu myös. Elina toi vielä tänään tullessaan lisää sähkötarvikkeitakin niin saadaan lampuille ja muulle tarpeelliselle paikat kattoon ennenkuin naulaillaan loppuja kiinni…





Kaikenlaista

Otsikon mukaisesti tänään hommailtiin kaikenlaista. Iskä ajeli panelikuorman kotikonnuilta raksalle ja kuorma purettiinkin heti aamutuimaan alakerran makkariin. Samassa kuormassa oli takalevy traktoriin ja pihamaalle tilailtiinkin samoilla lämpöisillä pari lastia jalostettua jakavaa soraa. Kallista tavaraa, mutta tuleepa nyt sitten kerralla semmoinen ajopiha ettei tarvii ihmetellä. Pitäisi ainakin kantaa ja pysyä kuosissa.
Elina aloitteli paneleiden maalaushommat, ja me keskityttiin muuhun sekalaiseen. Päivän saldona mm. maisemaikkunoiden listoitukset, yläkerran sähkötöiden jatko yms. Haastavin homma oli vääntää keskellä olkkari tuommoinen pallomuodostelma mihin saa 7 roikkuvaa valaisinta roikkumaan jos siltä paikalta pistää. Mutta katsotaan tuleeko niitä siihen koskaan… Yläkerrassa alkaa nyt olemaankin ihan hyvät senssit aloitella panelointia. Käytännössä ideana olisi aloittaa tuosta korkealta osalta jotta saadaan jossain vaiheessa tellinki palautukseen.
Soran levittelyssä pihalle meni myös oma aikansa vaikka se tuommoisella uudemmalla kalustolla käykin aika näpeästi. Porukalla ihmeteltiin myös rappauksen mallipaloja ja värimalleja joita Elina sai viimeviikolla rappareilta. Huomenna Pasi tuleekin tutustumaan sensseihin tarkemmin, joten katsotaan josko saadaa sekin homma löyötyä lukkoon lopullisesti.




Sisustussuunnittelua ja muuta mukavaa

Raksalla ei kauheasti konkreettisia ole tapahtunut tälläviikolla. Pyhäpäivä meni jetlagista toipumiseen pääasiassa eikä taidettu edes käydä tontilla. Maanantaina oltiin kyllä koko ilta raksalla, mutta pääosa ajasta jututeltiin Sisustus Ilon Margitin kanssa. Ihan hyviä ajatuksia tuli, ja Elina olikin jo aiemminkin käynyt tapetteja ihmettelemässä ja kyllä ne minullekin kelpaa. Hienoja olivat 🙂

Tänään tehtiin hiukan laatoitusvalmisteluja, pikku maalaushommia ja ikäviä ulkotöitä. Ikäviä siinä mielessä että viimeviikolla ollut rankkasateet oli juoksettaneet puhdistamoa odottavaan monttuun aikalailla hiekkaa ja maata, ja ptkea on pakko kaivaa vähän esille ja tarkistella. Käytiin myös tutustumassa tulevien naapurien raksaan kun siellä oli jo kaivutyöt kovassa vauhdissa.
Muuten on kanssa edistystä tapahtunut nänä päivinä: keittiöhommat ja muut kiintokalut alkaa olla lopullisessa tikissä suunnittelupöydällä ja toimittajaksi varmistui Nelko. Elina on hoitanut koko hommaa joten minä en siitä mitään tiedä mutta hyvää on kuulemma ollut palvelu. Ja osan lampuista Elina kävi tilailemassa tuosta lamppukaupasta, mikähän se nyt olikaan. Nimenomaan siis niitä lamputtimia joita upotellaan kattoon niin ne on kiva olla kohta käsillä…

Lisää laattoja ja kattomatskua

Torstaina jatkettiin laatoitushommia ja siinä kuuman päivän lomassa kokeiltiin myös parin ikkunan listoitukset. Kylppäri alkaa näyttää jo ihan viisaalta.

Elina maalaili lisää listoja odottelemaan asennusta, ja takkakin sai jo välitasoitekerroksen eli alkaa tasoittua kummasti. Ja jotain muutakin pientä tuli puuhattua, niinkuin vessan toinen vesieristekerros yms. sekalaista.

Torstai-iltana lähdettiinkin koko joukolla sitten kotikonnuille viimein höyläyshommiin. Itse asiaan päästiin heti la-aamuna ja nyt on 2000 metriä varsin mainiota panelia odottelemassa kärryssä pääsyä työmaalle. Minun lomakin loppui tältäerää soppelisti, ja nyt jo blogi päivittyy Helsinki-Vantaan lentokentältä kun odottelen taas konetta vaihteeksi Lontoon kautta Atlantaan…

Höyläyshommia

Lisää höyläyshommia

Takka tasoittuu pikkuhiljaa.

Yksi ikkuna listoitettuna.

Kylppärissä alkaa olla seinät niin sanotusti hyvällä mallilla 🙂

Laattoja seinälle

Tänään taas tapahtui vaikka kuumuus onkin tappavaa. Oikein innolla odotellaan huomiselle luvattua +34:ää… Aamusta raksalle ilmaantui taas iskä, ja päivä aloiteltiinkin sillä että purettiin takasta muotit ja iskä tasoitteli sen. Minä tein samalla yläkerran vessan vesieristykset, tai ekan käsittelykerran.
Sillävälin kun iskä vielä ahersi takan parissa, kävin noutamassa Elinan kotoa ja jatkettiin samaa kyytiä Vehoniemelle hakemaan eka satsi laattoja. Raksalle ja kuorma purkuun, ja Elina teki vielä täsmäiskun Puukeskukseen.
Sillä välin me taas aloiteltiin laatoitushommat yläkerran kylppärissä. Siinähän menikin hyvä tovi ihmetellessä jakoja ja laittaessa ohjureita mutta saatiin silti jokunen laatta seinäänkin. Elina purki vielä tuomansa puukuorman ja maalaili satsista tulleita listoja jo maaliin. Siinähän sitä taas olikin yhdelle päivää, eli huomenna lisää 🙂
Niinjoo, eilinen meni Kuopion messuilla Antin ja Merjan kanssa. Ihan antoisat messut, monta juttua tuli ihmeteltyä. Mutta toisaalta ehkä päällimmäiseksi jäi pieni pettymys: kaikki oli aika persoonatonta, ja anteeksi vaan rakennuttajille ja itse tekijöille, pikkaisen viimeistelemätöntä. En yhtään kyseenalaista kenenkään ammattitaitoa, vaan ehkä paremminkin sitä että tuo messurakentaminen pakottaa kiireeseen, ja tiettyjä juttuja ei vain ole mahdollista nysvätä… Tai ehkä itse tulee kiinnitettyä huomiota liikaa niihin virheisiin eikä onnistumisiin 🙂

Laatoitusta aloiteltiin kylppäristä…

Päätyseinä ja kulmien ”mosaiikit”. Kulmien väliin menee ihan sattumalta kaksi ihan täyttä laattaa ilman leikkausta.

Ja Elina maalaili jo ikkunan vierilistoja asennusta odottamaan. Isommat laudat tulee isojen ikkunoiden väliin.

Elina nouti vähän puutavaraa mm. kattojen alaslaskuihin.

Takka pysyi kasassa vaikka teonaikaset tuet poisteltiinkin. Nyt pinnassa jo eka kerros tasoitetta ja vahvikekangas.

Kaikenlaista

Viikonloppuna puuhailtiin taas vaikka ja mitä. Näkyvimpänä ehkä takan muuraus jota harrastettiin iskän kanssa. Muuraus onkin sen osalta valmis, eli tasoitehommiin siinäkin. Samalla laitettiin, kun muurauksen makuun päästiin, vielä autotallin maskiharkkojen päälle 5 sentin siivut että ei jää rako rappauksen ja räystäslaudan väliin.

Elina teki smyykihommia, eli maalaili niihin jo pintamaalia ekaa kertaa. Sitten listat ja toinen maalaus. Väriksi kaikkiin smyykeihin tulee sama sävy kuin Pihlan ikkunanpuitteissa. Pikkaisen väri näyttää minusta eriltä (vaikka koodi on sama) mutta vaikuttaa toki kun toinen on puuta ja toinen käytännössä betonia. Ja toinen maalattu käsin ja toinen koneellisesti…
Yläkerran vesieristykset on kanssa siinä mallissa että saunan lattia on jo vesieristelty kahteen kertaan, ja melkeen koko kylppäri. Siellä toki lattia jätetty vielä eristämättä että saa tehdä seinien laatoitukset eka. Yläkerrassa pistettiin myös vähän sähkörasioita paikalleen ja vedettiin karvoja suojaputkiin ja aloiteltiin vessan katon panelointi. Sinnekun pistettään tuota pikkupanelia kattoon ettei näytä pienessä huoneessa ihan niin massiiviselta…
Niin ja ilmastointiputket on KHH:ssakin paikallaan, ja läpiviennit seinässä. Ja Pingviini lepää kattotelineessään ja pitihän sitä sen verta kokeilla että hyrähtää edes käyntiin 🙂 Muutama putkelo kaipaa vielä eristystä (eli raitisilma ja jäteilma tuossa sisäkatossa) mutta täytyy ne askarrella myös jossain välissä…



Tekniikkaa ja takkaa

Tänään oli taas varsinainen tehopäivä. Iskä kerkesi avuksi ja käytiinkin käsiksi mm. ilmastoinnin loppuihin hommiin. Päivä aloiteltiin muotittamalla takalle ”huuli” ja valamalla se pois kuleksimasta.
Samalla Elina teki täsmäiskun Meltexilleja haki KHH:n puuttuvat ilmahilut. Eli kanavaa, äänenvaimenninta ja vaikka mitä. Niitä sitten pusattiinkin iskän kanssa loppupäivä paikalleen. Hyvän tovin otti myös Pingviinin kattoasennustelineen asennus. Pitäisi kuitenkin olla aika tukevasti nyt paikallaan ettei tarvii pelätä että päälle tippuu.
Elina maalaili varaston toiseen kertaan ja autotallin pari ovea. Lisäksi saunan teippaukset tuli Elinan toimesta valmiiksi.
Putkihommaa jäi vielä huomisellekin kun pitää hakea vähän lisää nikaleita. KHH:n katto käy yllättävän ahtaaksi kun sinne pitää mahdutella aikasta paljon putkea mitä koneelle tulee. Tulo ja meno-puoli saatiin kyllä jo valmiiksi ja paikalleen, eli enää puuttuu jätekanavat ja raittiin ilman otto. Sitä varten pitää vielä reikiä seinäkin, joskin sekin tuli jo tänään puolivalmiiksi 🙂

Reiän alku oven yläpuolella. KHH:n katto laskee niin että oven yläreunasta on max. 15 cm kattoon, eli huonekorkeudeksi jää ”vain” 240-245. Ei tuossa muuta ongelmaa mutta ahdasta tulee kun on 230 korkeat ovet noina ulko-ovina.

IV-koneen asennuslevy katossa ja pari äänenvaimenninta. Etualan mutkaputki on vasta prototyyppi-asteella.

Takalle huuli. Aivan kuten suunnitelmassa, eli vielä edetään sen mukaan 😉

Ufoilta turvallinen huone

Sauna alkaa näyttää siltä että jos pelottaa CIA:n kuuntelut tai ufot niin sinne vaan. Levyteltiin nimittäin se tuolla uretaani / foliolevyllä tänään loppuun ja teippailtiinkin melko valmiiksi kunnes teippi hupeni. Yhteistuumin Elinan kanssa maalattiin myös varastoon eka kerros pintamaalia. Ihan hyvältä alkaa siis näyttää siellä.
Illan ratoksi pistettiin myös takan kuorimuuraus alulle. Eli viimeviikkoisen suunnittelurupeaman pohjalta pitäisi nyt sitten toteuttaa sama käytännössä. Hommassa päästiin silleen alulle että paikka on selvä ja pari kerrosta tiiliä enempi vähempi paikallaan. Alaosaan jätettiin aukko ilmanottoa varten jonka päälle tulee sitten luonnollisesti valmiissa tuotoksessa ritilä. Seuraavana operaationa olisi sitten ”huulen” muotitus. Meinasin sen tekaista valamalla, eli muotti vain tuohon reunaa vasten ja silleen. Muuratusta seinästä voisi pistää rautakoukut kantamaan sitä näppärästi ja verkonpalat muuten raudoiksi niin varmasti kestää. Nythän tulla kahden tiilen korolla tuo nousi jo hyvin lähelle haluttua korkeutta, eli valua ei tiilen päälle paljoa tule. Sitä toki voi säätää vielä pyöräyttämällä takkasydämen jalkoja pidemmälle… Mutta täytyy katsastaa miten siihen alkaa muotti huomenna muotoutua.





Loman alku

Viikonloppuna purettiin kotikonnuilla taapelillinen lautaa kippikärrylle höyläystä odottelemaan. Tuloksena olisi tarkoitus tulla semmoinen 1800 metriä kattopaneelia jahka höylämies viikon mittaan itestään ilmottelee. Puut on rapsakkaan kuivia kun ne on sen pari vuotta ollu kuivamassa. Ja tuleepahan kunnon matskua eikä semmoista ohutta mitä tuntuu rautakaupasta saavan…

Tänään ei kauheesti edes sitten raksattukaan, mutta vähän kuitenkin. Elina maalaili varaston katon loppuun, ja sauna rupeaa oleen levytetty. Eli pientä etenemistä. Tänään oli muutenkin meidän kesäloman eka päivä joten tuli vähän lepäiltyä aamusta. Mulla onkin huikeat 2 viikkoa lomaa, mutta Elinalla onneksi neljä. Pitäisi kerketä Kuopion messuillakin pyörähtää tässä loman aikana.