Pieni huone, pienet hommat

Eilis-ilta tuli puuhattua yläkerran vessan parissa. Oikein sopiva tuommoinen parin neliön koppi kun kaikki on pientä ja rajallista 🙂 Eli tuli hiottua ko. huone. Samalla askartelin srtyroksista muotin piipun ympärille (siitä kun uupui lattiasta valua vähän), pistin irrotuskaistaa piippuun ja seiniin ja valoin samantein reiän tukkoon. Oikein sopiva valu tommoinen mihin menee yksi sangollinen tavaraa. Muutama rautakin tuli taivuteltua joukkoon ni ainakin kestää. Siihen menikin sitten sopivasti viimeiset korrobetonit kaukalon pohjalta eli hyvin nekin on ollut hupenemassa.

Lopuksi vielä pistin vessan pohjamaaliin: yläkerran vessaanhan tulee seiniin tapetti koska kyseessä on tosiaan vaan vessa. Eli laatat lattiaan ja tapettia seinään niin pohjamaali on siksi paikallaan. Piippu jää sen verran irti seinistä että sen tasoitus onnistuu ihan hyvin vaikka seinät jo tulikin kertaalleen sudittua. Seinien tasaisuuskin on sitä luokkaa että muutaman naarmun kun paklaa niin saa vetää toisen kerroksen päälle, mutta tarvii tosiaan tuo piippu tasoitella nyt ennen sitä…

Takaiskuna huomasin että yhdessä makkarissa on melkoiset halkeamat ulkoseinissä. Tai siis pitkät, ei muuten isot. Ko. huoneessa oli ikkunan kohdalla jo aiemmin yksi halkeama, mutta täytyy nyt sitten vielä askartaa lisää kangasta tuonne että noita ei enää syntyisi. Sinällään jännä että tuo on ainoa huone missä tuota ilmenee, en tiedä vaikuttaako sitten tasoitekerroksen paksuu vai mikä, kun en oikein jaksa kovin isoon liikkumiseenkaan uskoa.

Ulkokuva kun vimonen käyntiovikin on paikallaan. Niin ja yksi jopa maalattuna 🙂

Vessan lattiastakaan ei enää näe läpi…
Alhaallakin olisi sileää, eli hiomista vaille.

Kuten myös olkkari, ruokailu, keittiö akselilla…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *