Tänä viikonloppuna rakennusprojektia onkin tullut lähestyttyä aiemmasta poikkeavasta perspektiivistä. Pekka lähti jo perjantaina reissuun ehtiäkseen maanantaiksi töihin, toiselle puolen maapalloa. Pyysin kertomaan kenguruille terveisiä. On päässyt perillekin ja kohta taitaa herätä maanantaiaamuun. Olen siis työstänyt pääasiassa itsekseni projektia eteenpäin.
Avainsana-arkisto: ei-kategoriaa
Ja taas keittiöhommia
Viikonloppuna puuhattiin vähän kaappeja ja seinää. Ja voisi oikeastaan sanoa että eka kodinkonekin on paikallaan kun nostettiin liesituuletin kattoon.
No, jokatapauksessa hommat keskittyi keittiöön. Alakaapit on paikallaan ja tasot sovitettuina. Vielä irti, kun rouvan pitäisi maalata seinät jahka väriprosessi valmistuu. Saarekekin on kokonaan kasalla.
Leijonanosan viikonloppua soi tuo puuttuvan seinän teko. Eli portaikon alaosa + keittiön kaappiseinähän puuttui. Ihan alkuperäisessä kuvassa tuossa muuten oli kantava seinä, mutta Elina keksi että otetaan se pois, niin keittiöstä sai kaappien verran leveämmän. Ja samalla tuo hukkatila portaitten alta valtaosin käyttöön. Ja ihan hyvin tuohon seinäkin onnistui, vaikka onhan siinä tavallaan oma ylimääräinen askareensa.
Tilannekuvaa lauantailta. Seinähän siitä puuttuu.
Kaappeja kasaan. Ja seinälle mielellään myös.
Uusi vuosi, vanhat kujeet
Oli siellä sittenkin sitä automatiikkaa!
Pannuhuoneessa nimittäin. Otsikon mukaisen lausahduksen sanoi kummipoika jo pari vuotta sitten, kun hotellin vessassa oli semmoinen automaatti mistä tuli paperia kun edessä heilautti kättä. Eliakselle vaan terveisiä 🙂 Mutta asiaan: tuli viimein hankittua tuohon jo aiemmin laitettuun Oumanniin lämmitysäätimeen GSM murkula. Nyt tulee hienosti häly jos lattialämmön vesi laskee alle tavoitellun mikä kielii ongelmista lämmöntuotossa. Ja lisäksi häly tulee jos jostain syystä oltaisiin jäätymisrajoilla.
Oumanissa on vakiona vielä kaksi vapaata hälypaikkaa: toiseen on tulossa (jahka kerkeän hiukan tutustua) häly tuosta pellettipolttimesta. Eli jos sen ohjausyksikkö päätyy virhetilaan, lähettää lämmönsäätäjä siitä tekstarin puhelimeen joka pitää kuitata. Yksi kanava on vielä vapaa, joten ehdotuksia?
Itse meinasin että voisi kenties pistää siihen kattilan lämpötilan. Sillä saisi ainakin kivasti kanssa seurattua missä mennään. Plussaa noissa mittauskavnavissa on sekin että niiden tilaa voi kysellä. Eli tekstarilla murkula kertoo jo nyt mikä on ulkolämpö, menoveden lämpö jne. Ja nuo lisäkanavat saa kyseltyä toki myös.
Eilisiltana kun oli valtaosin parempaa tekemistä kuin rakentaminen, niin paljon muuta ei tullut tehtyäkään. Sen verran että laittelin hanakulmiin sulkuja yms. mihin hanat sitten saa kiinni, ja sain kuuman veden kierron päälle. Meillähän on käyttövedelle oma kiertovesipumppu, koska halutaan että ei tule pitkää viivettä kuumalle vedelle kun hanan sisällä avaa. Hanalta kun on pannariin kuitenkin tuota matkaa… Lieveilmiönä tässä on tietty se että jakotukki ja siihen tulevat käyttövesiputket on melkoisen lämpimiä kodinhoitohuoneen nurkassa. No, lämpö ei toki mene hukkaan, mutta lienee syytä laittaa KHH:lle oma termari vielä että siellä lattialämpö säätyy vain yksistään. Muuten voi olla kodinhoitohuoneessa turhankin lämmin.
Mutta tänään ei rakenneta vaan kiillotetaan monokkelia. Se on nimittäin oopperan ensi-ilta tiedossa…
Keittiönlattiaa
Jotain pientä
Blogipäivityksissä on ollut taukoa, ja niin raksallakin. Tässä oli taas vähän Kiinanreissua, pikkujouluja, oikeita jouluja ja kaikkea mahdollista. Tänään päästiin pitkästä aikaa taas vähän askareillekin. Itseasiassa talo alkaa olla täynnä romua: kaikki kaapit odottelee jo paikalleenlaittoa, komposiittitasot on myös jo mestoilla. Samoin tuli liesituuletin ja yhteen makkariin tulevat liukuovet.
Tänään maalattiin työhuoneen kaikki seinät, eli ne on tapettia vailla. Siellä maalin sai myös nurkkaan tullut putkikotelointi. Koko huone tulee tapetille, niin siellä ei sitten maalauluja enää tarvi. Elina keskittyi pääosin lattioihin. Yläkertaan kun tulee parketti niin riitti kevyt hionta, eli vain kaikki tasoitetörspöt yms pois. Elina saikin siellä kaikki makkarit putsattua.
Alhaalla keittiössä hiominen onkin olennaisempaa että saadaan hyvä alusta laatalle ja praimerille. Alhaallakin puolet laatta-alueesta tuli hiottua ja praimeroitua. Itseasiassa yläkerrassakin vedetään tuo sama pohjuste betoniin vaikka sitä ei tartunnan takia tarviikaan. Aine kun ei juur mitään maksa, sitä on valmiiksi jo iso tonkka ja se estää kivasti lattian pölinän. Siksipä työhuoneeseenkin pantiin jo ko. mönjä, eli lattia on siellä parkettia vailla. Huomenna onkin ohjelmassa varmaan maalausta ja kenties laattahommia ison laatan merkeissä…
Hyvää itsenäisyyspäivää
Lattioihin saumaa
Flunssasta toivuttu
Perjantaina, tai no, oikeastaan torstaina tulikin sitten kunnon flunssa. Perjantai-illan rakentelut vaihtui lepäilyyn ja lauantai kului muissa rakentamiseen liittyvissä hommissa. Käytiin pikkaisen tapettikaupoilla, ja maalikaupoilla, ja saumausainekaupoilla ja mitähän vielä.