Ja missäs nyt mennään

Tässähän alkaa olla jo kolme viikkoa asumista uudessa kodissa ja mukavaahan tämä on. Tavarat alkaa olla enempi vähempi missä pitää, mutta yhtään uutta huonekalua ei vielä ole ostettu. Voitte arvata että on vielä vähän tyhjää, ottaen huomioon että neliöt muutossa kolminkertaistui.

Vaatehuone, etenkin omassa makkarissa on Elfattu hyvään iskuun. Ja se on kyllä merkittävä parannus. Tuo ei ole vaatehuoneena kovin iso (ainakaan nykymittapuun mukaan), ehkä joku 5 neliötä, mutta on kyllä melkoinen parannus entiseen. Sisällä on muutenkin saatu viimeisteltyä edes jotain: keittiön viimeisissä ovissa on lasit, yläkerran kaiteen päätylasit on myös paikallaan ja välitilan lasitkin hain tänään mutta odottavat vielä pääsyä paikalleen.

Pihamaita on tasoiteltu ja täytelty vähän lisää kun soppelisti tietyömaalta saatiin vähän täyttömaata. Lisäksi ulkona on Elinan toimesta puuhailtu maalausta ja yhdessä on tehty autotallin räystäänalusista jo kumpikin pääty ja toinen pitkä seinä. Sekä kuistiosan koolauksia. Eli silläkin rintamalla homma etenee ihan hyvin. Sisällä on myös laiteltu vähän ”tarralistoja” paikallaan. Pari pitää vielä liimata mutta nekin jo tuossa odottaa. Niistä muuten hauska yksityiskohta. Kyseessä on siis näitä metallilistoja mikä meillä on sitten pinnoitettu valkeaksi tammeksi kun sävy sopii parhaiten. Pätkät on 1,8 metriä pitkiä. Hintaa lähimmässä rautakaupassa oli n. 50 e pätkä. Aika hurjaa. Vielä hurjempaa että saman ketjun toinen myymälä kaupungissa myy tismalleen saman tuotteen 32 euron hintaan. Nämä siis ihan listahinta jos hyllystä hakee. Aika mielenkiintoista että noinkin iso ero saadaan saman ketjun myymälöihin, ja tuolla hinnalla kuvittelisi että nuo on vähintään kultaa…

Niinjoo, yksi asumisen myötä (ja vähän ennenkin huomattu) puute tuli korjattua. Meillä on kuumassa käyttövedessä kierto jossa kuumaa vettä kierrätetään jakotukeille ylä- ja alakertaan. Tämä siksi että kuuman veden tulo kestäisi melko kauan kun kattila ja varaaja on pannuhuoneessa autotallin vieressä, niin esim. yläkerran suihkuun kuuman veden tulo kestäisi aika kivasti. No, kuumaa vettä on tullut, mutta ongelma on se että kierto on puskenut kuumaa vettä myös kylmälle puolelle ja käytännössä kylmää vettä on joutunut odottamaan. Näinhän ei toki pitäisi olla jos kaikki toimii oikein. Pienillä mittauksilla ja seuraamisella kävi ilmi että kattilan ohessa oleva syöttösekoitusventtiili, eli härveli joka sekoittaa kuumaa ja kylmää vettä käyttöveteen ja johon kierto palaa, päästi vuotamaan kierron myös kylmän veden syöttöön ja sitä kautta kaikki lämpesi. Syö kivasti energiaa ja alentaa käyttömukavuutta. Periaatteessa ko. venttiilissä pitäisi olla myös yksisuuntaventtiili joka nimeomaan tuon paluukierron estää. No, meillä se ei ainakaan riittänyt, mutta homma korjaantui 12:sta eurolla ja puolella tunnilla aikaa kun pistin kylmän veden syöttöön ylimääräisen takaiskuventtiilin (tai yksisuuntaventtiilin, kumpaakin nimeä näkee). Tämmöinen yksityiskohta siltä varalta että joku kärsii samasta ropleemista: nettiä googlaamalla nimittäin löytyi aika paljon vastaavia caseja eri foorumeilta…

Saarekkeen ovet nyt paikallaan ja lasitettuna. Tuosta saumasta tuo elämää kalliimpi lista vielä puuttuu vaikka se toisessa päässä jo paikallaan onkin. Huomatkaa myös että ei ainakaan ole stailattu kuva 🙂 Kukat sopivasti lakastumassa, muovipussikasa vasemmalla jne…

Tässä myös vähän Elinan puuhailua autotallista. Eli lautojen maalaus suoritetaan siellä. Hiukka näyttää punaiselta kun on pimeässä salamalla otettu.

Tässä sitten lopputuotosta autotallin takaa…

…ja päädystä.


Sekä vielä pakollinen työkuva. Erittäin hyvä teline tuo traktorin kauha niinkuin aiemminkin on mainostettu 🙂

Onko muuton jälkeen elämää?

Päätellen blogin päivittämisestä niin ei ole. Mutta on sitä ollut. Viime viikonloppuna tosiaan muutettiin. Kiitos vaan varsinaisesta muuttoaskareesta Mikolle, Marille ja Terolle. Sujui kyllä tavaroitten kanto paremmin kuin hyvin, ja bonuksena Mari ja Elina pisti vielä vanhan asunnon kuosiin. Tämä rumba onnistui siis jo lauantaina.
Sunnuntaina olikin kova trafiikki kun iskä ja äiti, sekä Tanja, Sami ja Elias oli paikkeilla. Siinä sitten raivattiin, pistettiin tavaroita paikalleen ja niin edelleen. Iltapäivemmällä myös Riikka, Olli ja Anni pyörähti kotimatkallaan pikaisesti.
Viikko onkin sitten mennyt totutellessa täällä asumiseen: työmatkaan menee viisinkertainen aika (3 minuuttia vs. 15 minuuttia) ja niin edelleen. Ei vaan, hyvin on nukuttanut. Tavarat alkaa löytää paikkansa ja puuttuvia rakennusaskareitakin on vähän hoideltu. Hommassa päästiin hyvin liikkeelle heti alkuviikosta kun Antti ja Merja kävi kyläilemässä, ja hommiinhan heidätkin laitettiin. Erityisesti Antti onnistui raivaamaan autotallin ja saatiin sinne nyt loistavat maalaussenssit räystäänaluspuille. Elina onkin niitä jo ainakin autotallin tarpeiksi maalannut.
Minä sain viriteltyä saunan valaistukset kuntoon ja etuoven kattolippaan tehtiin tänään alaslasku. Jotain muutakin on varmaan tullut tehtyä mutta ei nyt oikein tule mieleen…
No voisi mainita että erinäisiä ”takuuasioita” on tullut hoideltua: nettiliittymään on tulossa postissa uusi modeemi kun Elisalta tuli aluksi väärä. Tämäkin toimii mutta ei salli konffausta eikä kaikki palvelut pelitä. Pellettikattilassa backuppina oleva sähkövastus ei ole koskaan toiminut koska kattilan termari on ollut uudesta asti rikki eikä päästä sähköä vastuksella. Toimittajalta tuli jo yksi takuuseen, mutta se oli vääränlainen. Nyt viimein perjantaina sieltäkin kuitattiin että uusi on postissa. Eipä tuo muuten mutta ennen talvea olisi oikein kiva saada toimimaan. Lisäksi yksi Oraksen automaattihanoista tiputtaa jo nyt. Niissä on onneksi hyvä takuu, ja yhdellä sähköpostilla sieltäkin on tulossa uudet sisuskalut alakerran kylppärin hanaan. Onhan siinä toki vaihtamisen vaiva.
Lisäksi tein sähköstä 24kk määräaikaisen sopparin Vattenfallin kanssa. Onpahan vähän halvempaa kuin nykyinen, ja itseasiassa se oli halvin tarjous. Plussana vielä että se on täysydinsähköä.
Edelleenkin odotellaan välitilan laseja ja samasta paikasta pronssilaseja saarekkeen oviin. Mutta niistä lisää sitten kun on niiden aika.

Huonoilla kuvaajanlahjoilla otettu kuva saunasta. Valot on siis ledeillä ja lauteitten alla piilossa. Oikein mukavan hämyinen, joskin voisi vielä kääntää nuo valot niin että ne osoittaa laudepuuhun niin tuo ”jyrkkä” valokiila jäisi syntymättä.
Taitaa olla muuttopäivän illasta tämä kuva. Pöytä ei enää ihan tuossa ole, mutta ideana se että järvi näkyy aikas kivasti tuosta mäkin ruudun vierestä.
Pianokin pääsi paikalleen. Oli muuten kiva kantaa. Mikko pääsi vielä sunnuntainakin kantamaan sitä sisälle uuteen osoitteeseen. Onneksi ei tuolla lähtöpäässä ollut ihan hirveän pitkästi rappusia.
Ja ruokapöytä. Tuolla mennään toistaiseksi vaikka onkin pienehkö tuohon nykyiseen ruokailutilaan. Mutta kyllä siinä kahdestaan mahtuu syömään. Ensimmäinen taulukin on päässyt omalle paikalleen.
Ja pikkaisen ideaa siitä mitä kattolippojen alle tulee. Eli niiden aluset olisi ajatus harvalaudoittaa kuten räystäät, niin tehtiin niihin alaslaskuja mihin saa nauskutella puita kiinni.

Pikku näppäilyä

Jotain kamppeita on toki jo uusille asujaimistolle muutettukin mutta pääosa muuttohommasta keskittyy perjantai-iltaan / lauantaille.

Piti kuitenkin pistää pari kuvaa pesukoneista ja dokumenttia siitä että maallakin näkyy telkkari 🙂 Kuten aiemmin tuli mainaistua karisi haaveet Mielestä pesukoneiden osalta ja päädyttiin sitten näihin LG:n Direct Drive malleihin. Paljon on vilkkuvia valoja ja äänitehosteita, toivotaan että niillä peseentyy vaatteetkin. Oma hommansa nuokin oli asennella paikalleen kaikkine letkuineen, ja lisäksi piti vielä pistää tason läpi yksi hanakin kun se vielä uupui. Eli pesukoneelle tulee semmoinen auki/sulki hana, ja piti se kodarissa laittaa tasosta läpi kun siinä sille oli loogisin paikka.

Eilen tuli tuotua jo telkkari ja digiboksikin varsinaisen muuton alta pois: saapahan purkaa telkkutasot sun muut mutta ei mene tallennuksia ohi. Tarkka homma 🙂 Viimeviikolla ostettu Antenni mastoineen ja jakomurkulat keskukseen tuntuu toimivan: ilman mitään vahvistimia signaalin voimakkuus ja laatu on 99%.

Lisäksi tuli aloiteltua noitten lattialistojen laittoa vähän. Ne on nyt jotain kovin vaaleita mitkä parhaiten sopi parkettiin / valkoiseen laattaan. Sisuhan on metallia ja lyhentäessä siitä jää tosi helposti semmoinen metallinen ”sahausreuna” näkyviin vaikka kuinka varovasti rautasahaa. No, tuskinpa sitä liiemmin huomaa mutta ärsyttäviä sahattavia.


Pesukoneet paikallaan kodinhoitohuoneessa. Mukana tuli myös se välikiinnityssarja kun noista oli joku kamppis, eli semmoinen jäi nyt sitten yli.


Hiukan askeettinen kirjaston sisustus. Mutta pääasia on että telkkarissa on kuvaa 🙂

Ja nyt saa muuttaa…

Eli muuttotarkastus meni läpi sen kummemmitta. Ei sentään tehty vielä ihan lopputarkastusta kun talosta puuttuu lähinnä parveke ja autotallista kattolevyt. Mutta muuten ei ihmeitä ollut. Eli nyt saa luvan perästä sitten pistää loputkin kamat laatikkoon ja vaihtaa osoitetta…

Huomis-illalla tuleekin pakettiauto viikonlopuksi käyttöön niin siinähän sitä pääsee muuttamisen makuun. Tosiasiassahan tavaraa on kuskattu jo aikalailla tuonne uuteen osoitteeseen, mutta lauantain talkoissa viedään sitten ainakin isommat kamat. Oikeen mukava vähän kannella taas pianoa.

Eipä sillä, vaikka tarkastus jo tehtiinkin niin puuttuuhan tuolta vaikka mitä:
– räystään aluslaudoitukset
– autotallista sisäkaton levytys (lukuunottamatta varastoa ja pannaria)
– autotallin ovet
– parveke ja parvekkeen kaiteet
– muutamia metrejä saumalistaa lattioista ja muuta pientä
– välitilan lasit jotka on vielä tulollaan
– sähköhommien viimeistelyä talossa
– paljon sähköhommia autotallissa

Eli eiköhän tässä vielä tovin saa aikaa kulumaan…

Sekalaisia virityksiä

Tai viimeisiä ja viimeisiä, mutta sanotaanko että semmoisia pakollisia viimeisiä ennenkuin pidellään noita tarkastuksia.

Eli sisällä on tosiaan siivoiltu paljon. Äippäkin oli Elinan apuna sunnuntaina ja Mari taas maanantaina. Kiitos vaan taas heille. Samoin vielä Merjalle ja Saaralle edellisviikon suururakasta. Siivoamista tuossa tosiaan riittää noin rakentamisen jälkeen. Sisällä alkaakin olla siistiä, kodinhoitohuonetta lukuunottamatta. Siellä kun on vielä tippa laittoa. Eilen laittelin sielläkin puolet sokkeleista paikalleen ja Mari ja Elina oli laittanut oviin kahvat. Tänään pitää viimeistellä antennikaaplit paikalleen niin saa loputkin sokkelit sinne ja senkin siivoukseen. Vinkkinä muuten kaikille jotka käyttävät epoksipohjaista sauma-ainetta laatoissa: siitä jää hirveän helposti saumausvaiheessa ”haalistumia” laattoihin ja se ei tunnu irtoavan millään. Hommaan auttaa maalinpoistoaine (meillä merkkiä Nitromors) joka on tarkoitettu epoksimaalien poistaan. Sitä laattoihin, annetaan vakuttaa ja pusketaan teräslastalla pois ja laatta on kuin pakasta vedetty.

Pesukone ja kuivausrumpu tuleekin varmaan huomenna tai ylihuomenna. Tässä tehtiin pitkään valintaprosessia. Niinkuin aikaisemmin kirjoittelin, katseltiin kovasti Mielen vempeleitä. Lopulta kuitenkin päädyttiin johonkin ihan muuhun: meille tulee nyt LG:ltä sekä pesukone että kuivausrumpu. Pesukone oli kenkinyt testissä (olikohan nyt Kuluttaja-lehti tms.) tuplasti kalliimman Mielen pesutuloksessa. Lisäksi tuo satsi irtosi yli puolet halvemmalla kuin Mielen vastaava. En edes usko että on laadultaan samaa tasoa, mutta jos nykyinen Zanussi on meidän käytössä kestänyt ilman vikoja 9 vuotta niin katsotaan miten tässä käy…

Rakennuspuolella laiteltiin sunnuntaina iskän avustuksella vielä kattotikkaita ja siltoja. Lisäksi minä laittelin jo aiemmin autotallista puuttuneen lumiesteen paikalleen ja eilen telkkuantennin. Enää piuhat paikalleen niin pääsee katsomaan uutisiakin 🙂 Sisältä puuttuu vielä pari kynnystä jotka pitäisi varmaan tänään hakea ja eritasolista parketin ja laatoituksen rajasta.

Niin ja laseja. Tuli herättyä vähän myöhään tilaaman välitilan lasit saarekkeeseen ja tiskipöydän taa. Ne menee paikalleen jahka tulevat. Sama koskee vitriinkaappien lasiovia: ne jätettiin lasittamatta keittiöfirman toimesta kun sieltä ei saanut oikean väristä lasia, eli nekin tulee samassa satsissa.

Autotallissakin on nyt sitten se 11 metriä lumiestettä paikallaan. Rappausvaiheessa suojaksi laitetut muovit repsottaa vielä kauniisti, mutta jospa kohta pääsisi jo nuo räystäänalusetkin laudoittamaan.

Samoin kuin tikkaat nuohoojalle sekä seinustalla että lappeella.

Talon kattotikkaat meni päätyyn. Siitä jatkuu sitten siltaa josta pääsee piipulle, ilmanvaihdon poistoilmaputkelle ja viemärin tuuletusputkelle. Ja vähän kauempana on sitten huippari. Oli muuten mielenkiintoiset tikkaat laittaa. Pituutta tulee n. 8 metriä. Mutta tukevat on kiivetä kun eilen laittelin antennia noilta käsin. Antennille laitettiin masto kanssa päädystä niin vältetään katosta sekin reikä. Kuva vaan on vanhempi niin ei tässä näy.


Niin ja lamputkin saatiin kaikki kattoon ja lankkuteline purettua pois.


Tässä vielä vähän toista kulmaa. Varmaan moni näki vastaavanlaisen toteutuksen muistaakseni Kuopion asuntomessuilla viime kesänä, eli suoraa kopiointia on harrastettu…


Keittiökin alkaa olla putsattu. Itseasiassa tämä kuva ennen pesua kun vaan vietiin kaikki raksamatsku tuosta varastoon.

Pisaroita katossa

Viikko tainnut vierähtää jo viime päivityksestä osapuilleen vaikka onkin tapahtunut vaikka ja mitä! Mutta koitetaanpa summaroida vähän mitä on tehty näin jälkikäteen…

Iskä oli taas apuna tiistaista torstaille, ja lisäksi Saara ja Merja hääri siivoushommissa torstain ja perjantain.Rakennuspuolella alakertaan tuli loput tapetit (ainoa mistä uupuu on kodinhoitohuoneen yksi seinä). Lisäksi laitettiin paikalleen puuttuvat listat niin oviin kuin jalkalistoiksikin. Niitä ei puutu enää mistään.

Portaitten alle tuli tehtyä seinänpätkä ja yläkerran omaan makkariin puuttuva ovenkarmi ja listat toki sinnekin. Portaitten ja yläkerran lasitukset laiteltiin myös paikalleen. Lisäksi on asenneltu jonninverran valaisimia ja keittiöön sokkelit. Pukuhuoneen penkki on paikallaan, samoin kuin kylppäreistä puuttuneet puutasot. Keittiössä myös induktiotaso pääsi paikalleen kun siellä hiukan modifioin kaapin runkoja.

Ja koska valmista on tullut rakennuspuolella sai Saara ja Merja siivottua yläkerran käytännössä kokonaan ja alakerrassakin melkoisesti.Siis ihan kunnolla, eli läpi käytiin kaikki pinnat ja ikkunat yms.

Lauantai ja sunnuntai käytettiinkin Elinan kanssa jo sitten vaatehuoneiden /komeroiden kalustamiseen osittain, lisää lamppuja ja minä edistin myös hiukan kodinhoitohuonetta. Se on oikeastaan ainoa huone josta sisällä isommasti mitään puuttuu ja sieltäkin enää vain tapettia ja sokkelit. Eli aika valmiilta alkaa näyttää.

No, hyvä niin. Aamusella lähdetään hippasen kesälomailemaan ja palaillaantorstaina josta onkin sitten viikko käyttöönottotarkastukseen vai mikä se lie oikea termi onkaan. Sitä ennen pitäisi vielä laittaa puuttuvat kattotikkaat paikalleen ja hommata sen sata muuta pientä asiaa, mutta kerkeäähän tässä 🙂

Niin joo, tärkein meinasi unohtua. Raksalla toimii nyt myös netti kun ADSL:kin muutti jo sinne.

Alalertaa. Eli kukkatapettia on nyt koko seinä. Katosta roikkuu jo pari Pisara valaisinta ja loput 5 odottaa eteisessä laatikoissa. Takan edessä on myös katossa tuommoiset spottihässäkät.

Keittiön sokkeleita.

Niitä lisää. Eipä tainnut tulla otettua kuvaa keskuspölärin rikkaluukusta. Laitettiin semmoinen tuohon oikealle keittiön sokkeliin. Saas nähdä onko miten käyttökelpoinen.


Yhden yläkerran vaatehuone / komero. Tuosta kohtaa siis vain komeron syvyinen, mutta oikealla kolmannen liukuoven takana on sitten muutaman neliön ”huone”. Huomatkaa Aku kansiot jotka jo muutti… Täytyy pikkuhiljaa roudata jo jotain tavaraa tuonne jemmaan, onpahan sitten edestä pois varsinaisessa muuttohässäkässä.


Ja tässä syvempää osaa. Siellä ei ole vielä mitään muuta kuin rekkitanko ja nirunaruhyhlly. Pitää katsoa mitä kaikke tuonne sitten pistääkään.


Ja ne pari pisaraa. Kaikestaan noita tulee siis 7 tuohon roikkumaan aika tiukkaan rykelmään, mutta korkeuden muuttelulla tehdään vähän elävyyttä.


Ja induktiotaso paikallaan, samoin kuin saarekkeen sokkelit. Keittiöstä uupuu vielä lasi tuosta saarekkeen ”korotetusta” osasta ja välitilan lasi tiskipöydä takaa. Pääsevät kyllä sitten paikalleen kun tulevat.


Ja portaitten alle jäävä pesä. Tuli nyt tehdyksi paneeleista. Vasemmalle vinoon osaan laitettiin sama tapetti kuin eteiseen muutenkin.

Pientä laittoa

Tänään taas tehtiin monenlaista. Elina oli koko päivän työntouhussa lähinnä maalaillen / viimeistellen eri huoneita. Minä aloittelin tekemällä portaitten lle vähän runkoa / sähkövetoja ja sitten listoittelinkin alakerran makkarin, tai siis kirjaston loppuun. Ihan asiallinen tuli. Elina maalasi mm. alakerrassa nyt sitten takan ja loput seinät loppuun, eli pääsee tapetoimaan loput ja listoittamista riittää…
Loppupäivä menikinenempi vähempi sähkötöissä avustaessa. Sami kerkesi kaiken kiireen keskelle tekemänä loppuja sähköjä, ja saatiinkin hommat oikein hyvälle mallille.
Jotain pientä takaiskuakin tuli, mutta siitä lisää kuvateksteissä.

Samin askartelujen jälkeen sähkökaappikin näyttää jo tältä.

Kirjaston ovismyykiä. Tuonne kun oli kantava seinä (200mm harkkoa) ei ihan pelkkä karmi riittänyt…
Runkoviritelmä rappujen alla. Saattaapi olla että pinta tulee jääneistä paneeleista.
Alakerran kirjasto valmiina. Lattialla vaan vielä listoja yms. jemmassa.

Päivän takaisku, eli keittotaso. Kuten valoista näkyy, toimisi jo hienosti, mutta ei mahdu paikalleen. Komposiittitasossa on kyllä oikeankokoinen reikä, harmi vain että alakaappi on liian kapea. Eli pitää ottaa vähän palaa pois, mutta sepä ei ihan helppoa jo kasatussa saarekkeessa olekaan. Olisi pitänyt tietty tuo tarkemmin mittoa, mutta eipä tullut nyt kyllä mieleenkään että 80 sentin alakaapistoon ei 80 senttinen taso mahdu. Mutta täytyypä tutustua huomenissa tähän lisää…

Saumausta, tapettia ja muita tähtihetkiä

Eilen saumailtiin eteinen, portaiden alusta olkkari ja mitä niitä nyt oli. Jos joku asia rakentamisessa on tylsää niin saumaus. Suhteellisen kovatöistä, ja ikinä siitä ei tule niin hyvä kuin ajattelisi. Mutta nytpähän on kaikki saumatta ja tänään vielä putsattu. Ennenkin olen täällä marissut tuota kaksikomponentti sauma-aineen kovatöisyyttä, ja tuossa pesuhommassa sen huomaa. Mutta olisi paras olla kaiken vaiva arvoinen. Mutta se jää nähtäväksi…
Tänään olkkarin tolppa, takka, takantakunen ja ulko-ovi seinä sai kanssa lopullisen pintamaalin. Huomenna vuorossa toinen kerros. Eipä tuota paljon pohjamaalista erota, mutta luonnossa enempi kuin kuvissa. Valkoista kuitenkin.
Lisäksi tapetoitiin eteisen pitkä seinä. Päätyihin tulee vielä tapettia, eli olkkarin kukkateema jatkuu toiseen päätyyn, ja tämä kellertävä ulko-ovelle asti.
Lisäksi tein rungon puolivalmiiksi seinänpätkälle joka tulee portaitten alle keittiönkaappien taakse. Siitäpä en muistanut kuvaa ottaakaan.

Eteisen tapettia. Ja lattiakin tuolla pilkistää saumattuna.
Ja takka. Kuten sanottu, valkoista on.
Niin ja Elina raivaili kodinhoitohuonettakin. Tänne pitäisi vielä ostaa kanssa pyykkikone ja kuivausrumpu kun ei niitä otettu keittiönkoneiden yhteydessä. Kovasti ollaan Mielen pesuriin kallistumassa mutta on ne vaan hirmuhintaisia. Tässäkin kun tietäisi kannattaako panostus oikeasti.
Ja eteistä lisää. Tuolla edessä näkyykin että päätyseinä on tapetoimatta. Täytyy maalata oviseinä eka toiseen kertaan.

Lomahommia

Tällä viikolla on hippasen oltu lomahommissa. Käytiin kotikonnuilla vähän mökkeilemässä sun muuta. Mutta ei tässä nyt ihan raksaltakaan ole pois oltu.

Maanantaina mittailtiin ilmanvaihdon ilmamäärät ja desibelit. Laput tulit kuntoon, venttiilit säätöihin ja niin edelleen. Samoin tehtiin käyttövedelle painekoe, eikä siinä paljastunut mitään. Nämähän siis on asioita mitkä pitää olla tehtynä lopullisia muuttotarkastuksia, ja paremminkin sen LVI osuutta varten.
Tänään selvisi myös että muuttotarkastus ja LVI-tarkastus on sitten tämän kuun 28 päivä. Aikalailla oli ruuhkaa näin loma-aikaan tuolla kaupungin päässä, eikä asiaa helpota se että pitäisi käväistä reilun viikon päästä pikku lomalla Madridissakin. Mutta eipä tässä kovin paljon pakollisia rakentamisia ennen tuota olisikaan…
Tänään toki raksailtiinkin jo Elinan kanssa kaikenlaista pientä: putsaushommia, sähköjen peitelevyä, kahvoja ja lukkoja ulko-oviin yms. Että kyllä sitä kaikenlaista hommaa siis vielä piisaa.
Tänään oli muuten meidänkin blogi esillä TM Rakennusmaailman jutussa jossa käytiin läpi sosiaalista mediaa rakentamisessa. Ihan mielenkiintoinen juttu sinällään, kannattaa tutustua. Siitä löytyy myös linkkejä moniin muihin rakennusblogeihin, joista osa on toki linkattuna tässäkin blogissa.

Lattioita ja ovia. Ja muita hommia.

Tehokkaan viikon tehokas viimeinen päivä. Iskän kanssa tehtiin olkkariin ja ruokailutilaan parketti. Eli lattiat olisi sitten kauttaaltaan valmiit. Näin voi sanoa hyvällä omallatunnolla kun viimeisteltiin eteisen laatoituskin rappusten alta ynnä ulko-oven edestä.
Mari oli Elinan kaverina kanssa, ja näkyivät ruuvailleen kahvoja kylppäriin, vessaan ja pukuhuoneeseen. Ainakin. Lisäksi Elina oli lempipuuhissaan, eli maalaili vielä yläkerrassa vähän ikkunasmyykejä ja listoista nauloja piiloon. Tai paremminkin kittauksia.
Lattianteon lomassa sipaistiin alakerrassa ovetkin paikalleen. Sinnehän ei montaa väliovea tulekaan, vain kylppäriin, kodinhoitohuoneeseen ja kirjastoon. Yksi tosin on pariovi, ja sen verta oli aukko jäänyt pieneksi, tai karmi suureksi että joutui näytellä vähän höylää. Mutta alakertakin alkaa näyttää valmiimmalta. Ei muutakuin listoja paikalleen, ja kuten alta näkyy, puuttuu sitä tapettiakin vähän kun tuskin sitä tuohon keskelle seinää lopetetaan…

Eli olkkarista kirjastoon menevä pariovi.
Taas kuva rapuista. Nyt alaosa ilman painoja. Kuva joka päivä kun minä niin tykkään noista rapuista.
Ilmakuva olkkarista. Parkettia ei muuten jäänyt yhtään lautaa. Pikemminkin loppui vähän kesken, mutta sai reunan paloista sorvattua.
Laatanpalat löysi tiensä ulko-ovellekin. Jäi muuten kolme täyttä pakettia tommoista 60 x 60 valkoista laattaa. Saa ostaa jos joku tarttee 🙂
Ja yleisnäkymää olkkarista. Näkyy nuo eteisen ovetkin taka-alalla.