Kirjoittajan arkistot: Pekka

Yläkerran kaikki lattiat valmiina

Taas on perjantain ja lauantain (ja koko viikon) saldona muutama huonolaatuinen kännykkäkuva mutta aika paljon kaikenlaista edistymistä.
Eli yläkerrassa on kaikki lattiat valmiina. Parketithan puuttui aulasta ja vaatehuoneesta ja ne on nyt tehty. Päädyttiin tekemään lattia jo vaatehuoneeseenkin, kun parketit näytti hyvin piisaavan vaikka alakerrasta iso kasa lattioita onkin tekemäti.
Lisäksi laitettiin alakerran kattolistat loppuun, ne kun aikanaan loppui vähän kesken. Tai no ei ihan loppuun: kodinhoitohuone on vielä sekaannuksen vallassa sähkööiden yms. osalta niin sinne ei listojakaan vielä saa.
Alakerran epäsuorien valojen kotelo + päätyseinä sai myös lopullisen maalin ja loput listat. Elina puuhaili niiden maalausten kanssa parinakin päivänä. Takka on kanssa aikalailla lopullisesti tasoitettu, pientä fiksausta vielä, mutta odottelee lopullista väriä.
Yläkerran lattian tekojen jälkeen, laitettiin sinne myös tapetit. Eli ylhäällä on tapetitkin paikallaan muualla paitsi omassa makkarissa. Siellä kun lopullinen valinta on vielä rouvalla prosessissa. Väliovien asennusta aloiteltiin kasaamalla yksi karmi, kunnes todettiin että kiinnitys onkin haastavaa. Ensinnäkin on tullut tehtyä vähän turhan pieniä aukkoja oville mutta siitä selviää. Sensijaan tuo Lujan 88 millin väliseinäharkko on melkoisen haperoa, luetaan täynnä onteloa, noitten ovien kiinnitykseen. Tehtiin nyt sitten semmoinen askar että lytötiin saumojen päät ruuvien reikien kohdalta auki, tai avarrettiin niitä ja reikä täyteen ylijäänyttä ohutsaumalaastia. Nyt kun antaa tovin kuivaa niin eiköhän ala proputkin pysymään…
Viikolla nysvättiin muutakin pientä: vähän portaita, autotallin lukkoasennuksia, APK:n etulevyasennusta, tavaroitten kantoa jne. Eli ihan normihommia. Mutta huomenna taas jatkuu…

Yläkerran aulaa. Alhaalla parkettia, edessä olevalla seinällä pystyraitaista tapettia joka ei juuri kuvassa erotu. Lupaan ottaa huomenna kameran matkaan 🙂
Yläkerran aulaa työhuoneesta päin. Vasemmalla käytävän seinällä sama tapetti kuin tuolla olkkarin korkealla (joka siis jatkuu vielä vasemmalle kun kerkeää. Edessä tuo pysyraitainen jota ei kyllä tosiaan näistä kuvista juuri erota…
Ja yläkerran lattiaa tekovaiheessa. Kaiteiden tolpat oli mielenkiintoiset reikiä tuohon parkettiin. Tuon putken reiän kyllä, mutta takapuolelta parkettia piti ohentaa aika reilusti että kiinnityslaippa ja ruuvit mahtuu alle. Mutta hyvä tuli, ei tarvii iso listaa / helaa tolpan ympärille.
Tässä vielä tolppaa, eli kuten näkyy, parketti menee joka puolelle ja tuohon jää vain tuo pakollinen elämisvara.

Pari askelta eteenpäin ja pari taakse

Taas on rakenneltu. Ja välillä purettu. Mutta tarpeeksi monta kertaa kun asioita tekee niin hyvä tulee 🙂 Toivottavasti ainakin…
Mitähän sitä lie olisi viikon saldona: alakerran kirjastossa parketti ja tapetti melkein kokonaan. Tapeteista kohta lisää… Kodinkoneet on paikallaan keittiössä mikroa lukuunottamatta, se kun tulee jälkitoimituksena. Ja induktiotasokin on vielä kyllä irrallaan. Pihakiveystä on aloiteltu 10 neliön verran. Varaston, autotallin ja pannuhuoneen ovet on saaneet lopullisen maalinsa ja mitähän vielä… Pienempinä juttuina yllättäen porrastasoituksia ja lisää kaiteita ja niin edelleen.
Mutta tapeteista lupasin vähän lisää: alakerran kirjastossahan tapetoitiin jo viime viikonloppuna. Oikein näytti hyvältä, kunnes tosi tumma tasavärinen tapetti alkoi sitten päivän päästä ”vaalentua” saumoistaan. Eikä mitenkään vähän vaan tosi paljon. Ihan kuin joku olisi (enkä tunnusta) vetäissyt pintaan semmoisen 10 sentin soiron liisteriä ja jättänyt pyyhkimättä pois. Niitä sitten pari iltaa koitettiin putsailla ja ihmetellä, soitella tapettikauppaan, lukea nettiä ja herra tietää mitä mutta eipä auttanut. Ei muuta kuin tapetit pois seinistä, liisteri vaihtoon ja uusi yritys. Ja sitten onnistui paremmin 🙂 Eli ilmeisesti ko. tapetin kanssa ei nyt juuri meidän liisterivalmistajan litku toiminut tai jotain. Ei tuossa onneksi korkealta pudottu: ko huoneessa kun on 3 eri tapettia, niin vain yksi joudutaan vaihtamaan. Toista kerettiin laittaa niin vähän että se vielä riitti muutenkin eli parin rullan tilaukseksi meni. Enitenhän tuossa tympäisee oma hukkaan heitetty aika, ja se että vieläkään ei kyllä kukaan varmaksi tiedä mistä tuo johtui, liisterin vaihto oli vaan tapettikauppiaan heitto ja sitä kokeiltiin. Mystistä oli myös se että joka sauma ei mennyt tuossa ekassa kokeilussakaan piloille, vaan vain osa. Mutta jos jollain on ajatusta mistä johtuu niin kertokaa ihmeessä. Kyseessä siis non woven tapetti ja siihen kuuluva liima joka levitettiin suoraan seinään.
Mutta niinkuin sanottu, jotain edistystäkin, alla kuvakavalkaadia niistä. Ensiviikko onkin aika reissuntäyteinen sekä minulla että Elinalla niin saanee raksa pärjätä keskenään, mutta viikonloppuna viimeistään taas…

Alakerran makkarin lattiaa ja tapettia. Tuo tapetti onnistui ihan hyvin jo ekalla yrittämällä 🙂
Aloiteltua pihakiveystä. Tuota tulee aika paljon leveämmin tuonne oikealle, ja tähän etualalle tulee sitten yksi askelma. Huomatkaa hieno ovistoppari kanisterista. Tänään rännikaivokin pääsi ihan oikeaan korkoon ja paikalleen eikä osoita enää noin hassusti alaspäin…
Astianpesukone ilman kalustelevyä. Niinkin helppo juttu kuin APK:n asennus ni olihan hommaa. Meinasi olla kaikkien putkien kanssa aika ahdasta. On nimittäin tosi pieni tuossa Gramissa tuolla takana se lokonen mistä putket mahtuu. Niinkuin kuvasta näkyy niin koneen allekaan ei kovin korkeasti tilaa jää.
Uuni istui paikalleen kuin hanska. Mikro löytää pesänsä tuosta vierestä jahka saapuu.
Ja pakastin ja jääkaappi. Suojamuovit vielä pinnassa.
Lisää alakerran makkaria. Näkymä tuonne olkkarin suuntaan.
Ja Elinan maalaama varaston ovi. Pari muuta on yllättäin samanlaisia. Plussapuolena lukotkin saa nyt viimein paikalleen.

Viikonlopun hommia

Kiekkopelien lomassa kerkesi viikonloppuna vähän rakentaakin. Elinan kanssa puuhailtiin taas vaikka ja mitä sekalaista: siivousta, lattioiden praimerointia niiltä osin mistä parketti vielä puuttuu, portaita, maalauksia ja tapetointia.

Yläkerran aula on nyt putsattu ja parkettia vailla. Pitäisi vain ennen lattiantekoa virittää vielä ainakin toisen porraspuoliskon kaiteet paikalleen, ja ne taas odottaa portaiden tasoitusta.

Alakerrassa on makkarin lattia kanssa hiottu ja praimeroitu. Muutenkin aloitettiin myös tapetointihommat siellä.


Yläkertaa putsingissa. Tuossa näkyy kaiteittein runkokin mukavasti.


Portaat alkaa olla hyvässä iskussa. Vielä hiominen niin etupinnat ja seinän saa pistää pohjamaaliin. Tämä siis tuon yläpuolen osalta.

Näkymää olkkarista makkariin / kirjastoon jossa aloiteltiin tapettihommat. Myös sekalaisia katon reunalistoja tuli maalailtua.


Myös sähkörasioita tuli taas vähän paikalleen. Esimerkkinä alakerran makkarin katto jossa sähkö ja audiopiuhaa.

Ja kesken olevaa alakerran makkarin tapetointia. Hyvällä tahdollakaan näistä kännykkäkuvista ei huomaa esim. sitä että tapetti vaihtuu eriksi nurkassa 🙂

Pääosin rappusia

Iltojen epistola on pääosin ollut rappuset. Nehän valettiin ajat sitten paikallaan, ja pintojen viimeistely on jäänyt. Muotti aikanaan antoi aavistuksen periksi ja etureunat on pyöreitä ja kuten arvata saattaa ei pinnat ole kovin tasaisia.

Nyt sitten tehtiin jo viikonloppuna niin että suoralla puulla oiottiin etuset ”hahmolleen” ja viikolla olen tehnyt pintoja siten että tasoitteella portaalle reunat, sitten itsetasoittuvaa massaa niin paljon että portaasta lähtee etukaato pois ja hiontaa päälle. Yläosa portaista alkaa olla aika ok, ja nyt vaan pitäisi vielä hienotasoitella pinta ja sitten maalia etupintoihin. Sitten pääsisi laittamaan kaidetta paikalleen ja sen jälkeen voi sitten askarrella puusta pinnat. Eli kyllä noissa hommaa piisaa 🙂 pitää vaan saada nuo tehtyä että saa kaiteet asennettua noihinkin ja lattian tekoon loppuun yläkertaan. Samoin tuosta senverran tulee tuota törkyä ettei eteisen lattiaa oikein voi ennen noiden tekoa laatoittaa.

Samalla on tullut viimeisteltyä viikolla kaikkea pientä: imurin rasioita valmiisiin seiniin, vähän seähkörasioiden naamoja, yläkerran raivausta, olohuoneen epäsuoran valon kotelon tasoitusta ja maalausta ja sen semmoisia.


Kotelot tasoitettuna ja maalattuna.

Vähän portaita. Kuva on taas tosi luokaton, mutta tuossa vähän ideaa. Eli tuo päälypinta on valtaossa siten että etureuna nyökkää aika paljon niin siksi päälypinta piti tasoittaa. Ja tuo pystyreuna taas on valtaosin keskeltä vähän pulloinen ja eihän semmoista kukaan katso ni niitä on pitänyt oikoa. Mutta pari iltaa kun tuossa vielä heiluu niin on paljon parempi 🙂 kaiteethan tulee kiinni tuohon päälypinnan reunaan eikä kupeeseen niinkuin aika usein näkee.

Kaiteita ja muuta

Seelmanin kaiteetkin saapui viimein ja perjantaina yläkerran kaiderungot pääsi paikalleenkin. Lasit toki uupuu vielä etteivät suotta säry. Lisäksi viikonloppuna saatiin viimein iso teräspalkkikin piiloon. Tuosta kuvasta ei oikein nä, mutta alaosassa on siis vino osa tuossa levytyksessä, ja reunus puuttuu vielä kun sen taa tulee valot. Pitääkin vähän katsastaa noita loisteputkeloita…
Kaiteet uupuu vielä portaista kun ne vaatii vähän karkeampaa betonihommaa ennen. Eli täytyy tasoitella ne huolella kun ajatus on että potkupinta jää maalatulle betonille ja pintaan parkettia.
Lisäksi puuhailtiin toki normaalia kaikenlaista: maalauksia, muutamia kalusteasunnuksia, tasoiteltiin tosiaan portaita, tehtiin veilä KHH:n ”jalkalistalaatoitus” ja viimeisteltiin parin huoneen sähköjä. Eli siinähän sitä. Täytynee koittaa keskittyä ensiviikolla porrastasoituksiin, ne kun alkaa jarruttaa kohta muita hommia kun ei tohdi ihan viereen parketteja sun muuta tehdä vielä…

Kaidetta alhaalta ja palkin piilotusta. Ei oikein käy ilmi tuo alaosan vinous ja etulista puute, mutta käyttäkää mielikuvitusta.
Ja vähän toista kulmaa.
Ja kolmatta.
Ja jopa yksi enemmän vaiheessa kuva.

Raivausta

Sunnuntai, eli varsinainen vappu meni sitten enempi raivaillessa. Kuten aiemmin oli puhe niin tarkoitus oli hoitaa korkeitten osien seinät siihen kuosiin että saa ison tellinkin purettua edestä pois kun se alkoi jo taas olla vähän sitten tiellä.

No, aamu aloitettiin tapetoimalla olkkarin päätyyn tuo korkea osa. Tapettia menikin sitten aina rulla yhteen kohtaan, mutta saa jäännöspaloista onneksi vielä tuohon matalempaan osaan jatkoa. Sitten purettiinkin tellingit pois, raivattiin alakerran makkari että pääsee sielläkin seinien kimppuun.

Lisäksi tehtiin runkoa epäsuoralle valaistukselle / palkin gyproc piilotuksella. Ja olkkarin toisen päädyn alaosakin levytettiin. Lisäksi sunnuntaina ja alkuviikosta on sitten tullut maalailtua ja maalailtua minkä on keretty…


Olkkarin päädyn korkeaa osaa tapetoituna. Aika vekkuli vetää tuommoisia n. 6 metrin siipaleita seinään.

Tuossa näkyy vähän puurunkoa palkin sisässä. Eli yläosaan tulee levy, alaosaan kolonen minne tulee epäsuora valo.

Lisää palkkia ja toinen pääty. Yläosa seinästähän on jo tapetoitu, mutta alaosa tulee käytännössä levyn verran ulommas tuon rakenteen takia. Ja yläreunaan jatkuu sitten kulmalista kuten parketin reunassa yläkerrassa.

Alakerran makkarin raivausta.

Ja pääty vähän kauempaa, nyt ilman telinettä. Kummasti vapautui tilaa kun sen purki pois.

Vapun juhlintaa

Vapunaattoa vietettiin ainoalla oikealla tavalla, eli tiukalla työnteolla. Iskä ja Elina oli koko päivän tapettihommissa, tuo työhuone kun osoittautui työlääksi tapetoida. Mutta hyvä siitä tuli. Illankähmässä laitettii sitten kyllä vielä yksi suora seinä yläkerran aulasta / olohuoneesta myös tapettiin.
Minulla olikin sitten hyvää aikaa puuhailla sata miljoona muuta asiaa: saunan värikäsittely loppuun (eli ikkunankarmit ja ovi toiseen kertaan), lasiovien kahvat paikalleen, yläkerran aulan parin seinän maalaus. Työhuoneen viimeistymaalauksia, pikkuisen johtotehtäviä ja alakerrassakin maalauksia.
Huomenna olisi sitten hyvin korkean seinän tapetoinnin aloitus urakkana. Sillä livulla päästäisiin tilanteeseen että tellinkiä ei enää sitten tarvitakaan olohuoneessa niin saa paikkoja raivaukseen. Mutta kuhan näkee miten huominen menee. Kaiteetkaan ei perjantaiksi kerennyt vaikka transpointilla jo ovat tulossa, mutta ovatpahan sitten maanantaina perillä.

Yhden makkarin fiksattua tummaa seinää. Aika herkästi näkyy tossa nimittäin lontot sun muut…
Ja koko työhuone tapetoituna. Ovea huutaa ja listoja.
Ja hippasen toisesta kulmasta. Järvestä muuten lähti tänään jäät niinkuin työhuoneen ikkunasta hyvin näkyy.
Ja etualalla tuo aulan / olkkarin toisen korkean seinän tapetti. Ei paljon maalatusta erota ainakaan tämmöisessä kuvassa, mutta kivan värinen luonnossa.
Ja tässä vielä aulan tapetti vähän likempää. Se on tommosen karvasen oloinen 🙂

Taas jotain pientä

Ihan koko pääsiäistä ei maltettu anoppilan – kirjoittajasta riippuen kumman – hyvillä ruuilla loikoilla vaan tultiin sitten jo sunnuntaiksi ja maanantaiksi hommiin. Maanantaina allekirjoittaneeseen iski kyllä sitten kesken päivän kunnon mahatauti niin se vähän rajoitti, mutta onhan se muuten puhdistava kokemus.

Ensimmäinen huonekin alkaa olla ihan oikeasti kokonaan valmis. Yläkerrassa nimittäin silikonoin saunan, pesuhuoneen ja pukuhuoneen loppuun. Samalla Elina fiksaili siellä ikkunan joka oli vähän tuhruuntunut rakentamisen tiimellyksessä. Sitä ei vielä saatu silikooniin kun sitä piti vähän maalailla… Mutta kummatkin suihkusekoittimet asentelin paikalleen, ja toisen suihkutelineenkin kunnes päivä tuli täyteen.
Lisäksi maalailtiin olkkarin korkea ikkunaseinä toiseen kertaan, ja fiksailtiin myös ikkunasmyyit missä ne sitä vaati. Eli tellingiltä saapi käytännössä hoitaa tapetoinnit kumpaankin päätyyn ja sitten sitä saa alkaa purkamaan pikkuhiljaa alemmas…
Muina hommina oli rutkasti siivousta ja tavaroitten kuskausta, sähkötöitä (niitä heikkoja), eli verkkojen ja antennien kytkentää, alakerran kattolistojen massausta, ikkunalistojen massausta ja vaikka mitä muuta. Eli kaikenlaista mutta periaatteessa kovin vähän näkyvää. Pihallakin vähän raivattiin ja hahmoteltiin vähän etuoven eteen tulevaa kiveystä. Sekin pitäisi ensi tilassa virittää vielä näin rakennusaikana kun tuota hiekkaa tuppaa kulkeutumaan nyt ihan kotitarpeiksi.
Tälläviikolla pitäisi nyt viimein sitten kaiteidenkin saapua, mutta edelleen tuntuu olevan lasitoimituksessa ongelmaa, mutta tilanne varmistuu huomenna. Kodinkoneiden pitäisi myös ilmaantua tällä viikolla. Toimituksia varten raivattiinkin autotallista toinen puoliska tyhjäksi kun pelletit mahtui mukavasti heittelemään siiloon. Niin se vain meni 6 tonnia pellettiä, olikohan se jotain elo-syyskuuta kun ne tilasin. Ja siilossa nyt toki on vielä reilu tonni.
Tänään oli muita hommia. Piti vaihtaa viimeinkin autoon kesärenkulat ja piti tankata vähän raksatraktoria öljyllä. Hyvin sille tuntui 20 litraa maistuvan, niin voi alkaa etuokuormaajakin toimimaan vähän säpäkämmin 🙂
Tämä on jo nähty, mutta nyt niin että kaksi ikkunaa näkyy. Meistä varsin kiva tapetti. Vielä kun saisi päätettyä onko jalkalista valkoista vai saarnia.
Ja se oikeasti valmis huone, tai paremminkin sen toinen suihku. En käynyt suihkussa, mutta oikein kivasti tuli lämmintä vettä.
Samin viimeksi pusaamat valaisinpaikat. Kuvattuna alakerrasta tellingin alta.
Ja siistittyä sähkökaapin ympäristöä. Samillekin helpompi rasti kun saa nuo kaikki verkot ja antennit kytkettyä. Joku – kukahan – on taas säästänyt oikeassa paikassa ja pistänyt yhden verkkopiuhan niin lyhyeksi että eihän se alakautta kaappiin yllä. Täytyy katsoa jos on kovin lyhyt veto niin saatanpa tuon vielä varuiksi vaihtaa.

Tapettiloita

Tänään käytiin vähän aloittelemassa varsinaisia tapettihommia. Montaa vuotaa ei kyllä seinälle saatu kun meni aikaa valmistellessa ja puoli iltaa muita asioita hoidellessa. Käytiin nääs puukeskuksessa tekemässä valintaa väliovien suhteen ja tutustumassa myös jalkalistatarjontaan. Jalkalistan osalta joutunee päätymään valkolakattuun saarniin vaikka se
syntisen hintaista onkin, mutta väri kun on sama kuin lattiassa. Vielä kun keksii jonkun hyvän tavan millä ne saa kiinni seiniin niin ettei jäisi ruuveja näkyville ja että ne vielä siellä pysyisikin…
Ovista on vielä valinta oikeastaan Jeldwenin ja Matti ovien ”massiivipuu” ovien välillä. Massiivipuu sitaateissa siksi että eihän nekään peileiltään mitään massiivipuuta ole, mutta onpahan vähän jämäkämpää runkoa.

Työhuoneen tapetin mallia. Samalla piti sitten kokeilla pistorasioiden istuvuutta tuohonkin 🙂


Saunan ovi. Vetimenä väliaikasesti nupit kun ne mukana tuli myös. Tilalle vaihtuu pystyvetimet. Ja karmi on käsittelemättä, täytyy se sipoa paikallaan. Ruuvien lisäksi piti vähän tuota urtsuttaa, ni turvallisempaa viimeistellä pinta tuossa. Väriksihän tulee siis sama kuin seinässä.
Pukuhuoneessa oleva katkaisija. Nämähän ovat mallia impressivo ja pitkän pohdinnan jälkeen nyt kuitenkin valkoiset kaikkialla. Tuossa korostuu aikalailla tuo väri, mutta kuitenkin jotenkin tasapainoisin valinta sitten kokonaisuuden kannalta.
Ja yläkerran vessassakin on pönttö paikallaan.

Vaalipäivän venkoilut

Eli niinhän siinä näyttää käyvän että persut tulee ja vie 🙂 Mutta katsotaan nyt ne tulokset ensin.

Rakentamisessakin päästiin taas vauhtiin. Viime viikko itselle meni – ylläty yllätys – vähän ulkomailla. Mutta viikonloppuna oltiin sitten Elinan kanssa täysillä rakentamassa. Apuna oli iskäkin, ja vielä sunnuntaina Sami tekemässä sähköjä.

Monenlaista saatiinkiin kasalle. Maalauksia, lisää listoja, saunan ja pukuhuoneen ovet ja vaikka mitä kaikkea. Myös sähkötyöt eteni kivasti: Sauna, yläkerran kylppä ja pukuhuone on nyt käytännössä sähköistettykin valmiiksi ja valot jopa toimii katkaisijoista 🙂 Samoin kaksi yläkerran makkaria, olohuoneen korkea osa jne.

Alkavalla viikolla pitäisi tulla porraskaiteet (ja aukon kaiteet) sekä kodinkoneet. Mutta saas nähdä.

Kuvia oli kovasti tarkoitus ottaa, mutta sekä kamerasta että kännykästä oli akku kaikki. Mutta niitä vaikka huomenna. Reissujakaan ei nyt suuremmin ole luvassa, niin tässä voi keretä vaikka keskittyäkin tähänkin hommaan vähän enempi.