Maalia ja muuta

Kovasti meinasi tänään väsyttää mutta Elina sai sitten kuitenkin motivoitua kummankin meistä lähtemään liikkeelle ja sittenhän saatiin jotain aikaiseksikin. Elina sai maalailtua koko portaikon ja portaitten etuset ekaan kertaan ihan pintamaalilla. Ihan hyvältä vaikutti.
Minä pistin eilen kytkettyyn pienpuhdistamoon loput sensorit paikalleen niin alkaa jätevesikin puhdistua oikein. Ehkä. Lisäksi sitten eilen tehtyihin sähköhommiin naamoja, hiukan verkko ja antennikytkentöjä ja pikkaisen listoja. Ja pakkelilla tuli täyteltyä ovilistojen naulanreikiä niin saa niistäkin siistit.

Portaikko maalattuna yhteen kertaan.
Portaitten etuset maalissa myös. Väri on yllättäin ihan sama kuin seinissä.
Ja alhaalta vielä kuva kun yläkerran loput uppovalot kytkettiin eilen. Ihan hyvä yleisvalo tulee noista yläkertaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *