Paljon tuli tehtyä mutta paljon vielä puuttuu

Viikonloppu alkaa olla aika paketissa. Kaikenlaista taas kerkesi vaikka meni työreissulta kotiutuminen perjantaina melkoisen myöhään. Johannes oli kyläilemässä perjantai-illasta alkaen ja lauantaina päästinkin pikkaisen raksaamaan. Johanneksen kanssa lähinnä laitettiin autotallin varastossa hyllyt loppuun että saisi kamaa sinne säilöön, hoideltiin rautakauppa-asioita ja tehtiin vähän valmistelua sunnuntaille kun tiettiin että sähkömies saapuu paikalle. Elinan aika kului maalihommissa.
Sunnuntaina olikin sitten Tanja, Sami ja Elias paikkeilla. Elias rakensi ainakin yhden lentokoneen, kaivoi leikkikaivurilla kuution hiekkaa ja radiota ei tarvinnut pitää päällä 🙂 Mutta paljon muutakin tehtiin: Tanja näppäili varaston siistiksi ja Elinan kanssa veivät sinne hurjat määrät talosta tavaraa pois. Lisäksi naisväki laitteli keittiöön käytännössä kaikki vetimet.
Me keskityttiin Samin kanssa sähkötöihin: Yläkerrassa on vessassa valot ja pistorasiat kondiksessa. Samoin viimeisteltiin kahden makkarin kaikki kytkennät, kuten myös komentosillan valot. Saunaan asenneltiin kiuas ja pukuhuoneeseen sen ohjausromppeet. Oman makkarin ja vaatehuoneen pistorasiat tuli kondikseen, alakerran olkkarissa ja ruokailutilassa myös. Lisäksi aloiteltiin alakerran kylppärin sähkötöitä. Niin ja laitettiin jätevedenpuhdistamoon myös sähköt kuntoon. Eli monenlaista tuli taas aikaiseksi.
Niin ja kerettiin tietysti päivä aloittaa Samin uuden pakun koeajolla ja Timo pyörähti päivällä kokeilemassa saako viissatasesta ajamisen iloa. Että hukkaan ei mennyt noin pärinänkään osalta koko päivä.
Kiitos vaan taas kaikille osallistuneille 🙂

Keittiössä on vetimet. Huomatkaa myös pizzalaatikko pöydällä.
Varastossa asenneltiin hyllyt loppuun ja Tanja näppäili siellä vielä tavarat paikalleen.
Näitä laiteltiin yläkertaan sankoin joukoin paikalleen.
Elina on puuhaillut viimeisen makkarin kimpussa. Sielläkin on maalit seinässä ja tapetti on tilattu tuolle valkoiselle seinälle.
Pukuhuoneessa on nyt kiukaan ohjaus, ja hyvin lämpesi kiuaskin. Mahtavaa kun kiukaan ohjauksessakin on hipaisunäyttö 🙂

Pieni ja iso sähkömies. Pienikin kyllä kuori ahkerasti piuhoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *