Arkistot vuoden mukaan: 2010

Koneet ja laitteet

Aiemmin taisi ollakin jo puhetta että keittiökaapit sun muut kiintokalusteteet tulee Nelkolta. Keittiössä tummat osat on tammiviilutettua juttua, ja yläosat ihan normivalkoista. Tasot on myös valkoiset. Ja onkohan se aine nyt sitten nimeltään komposiittiä? Kuitenkin sitä semmoista puristejuttua, tiedätte kyllä.

Kodinkoneetkin tilattiin. Itseasiassa hoidettiin se homma oman talomyyjämme, Hiekkataipaleen Mikon, kautta. Jälleen kerran Mikolle kiitokset, siinä on kaveri jonka kanssa homma hoituu helposti. Pähkättiin nimittäin pitkään minkämerkkisiä ja mallisia koneita halutaan. Loppupelissä viimeiseen harkintaan jäi kaksi merkkiä: Miele ja Gram. Miele olisi varmasti ollut ihan voittajan valinta, mutta täytyy sanoa että kyllä raha nyt homman ratkaisi. Miele olisi kuitenkin samat spekstit omaavilla koneilla vaatinut about parin extratonnin satsausta, ja ei niidenkään laatu nyt minua enää ihan niin hurjasti vakuuta.

Gramin koneetkaan ei edullisimmasta päästä ihan ole ja merkkinähän se on vähän marginaali ainakin näitten isompien ketjujen valikoimassa. Niissä kuitenkin vakuutti mm. eleettömyys jolla nuo on tehty. Eli yhtään ylimääräistä härspötintä ei ole missään. Astianpesukone tulee täysin integroituna, muut koneet teräksisenä. Gramilla tykästyin myös niiden induktiotasoon kun pääsin sitä häpistelemään jo taannoin. Eli meillä tulee taso tuohon saarekkeeseen, ja se on leveydeltään reilun 80 senttiä. Mahtuu ainakin isompikin kattila. Jääkaapin ja pakastimen osalta noissa ei kanssa hienouksia ole, mutta yleislaatu tuntuu asialliselta. Ja oikeasti, en vaan voi käsittää miksi ovessa pitäisi olla joku jääpalakone? Kuka tarvii jääpaloja päivittäin tai edes viikottain?

Liesituuletinta ei vielä ostettu, mutta senkin hankinta on hyvässä vaiheessa. Junassa on tämä verkkoyhteys senverta vässy että kuvien lisäys saa odottaa iltaa…

Jätevesiasetus ja muuta mukavaa

Viikonloppuna puuhattiin tiukasti jätevesien kanssa. Kun oli vaan koko kesä aikaa tuokin asia hoitaa, niin parastahan se on tehdä pienessä lumisateessa. Mutta ei se mitään, hyvin onnistui hommat. Eli lauantai ja sunnuntai käytettiin isän kanssa pääosin maanrakennustöihin. Paikallaan on nyt jätevedenpuhdistamo ja sen ohjauskeskus ynnä asiaanliittyvät putkitukset. Maansiirrotkin on hyvällä mallilla, pikkaisen lisää täytemaata niin piha on tuoltakin osin kondiksessa. Aiemmin keväällähän tuohon jätettiin hurja rotko tätä askarta varten mutta nytpähän on sekin hoidossa.
Elina sai viimeisteltyä viimeisetkin ikkunasmyykit sisällä. Alakerrassa kun on pari ikkunaa ollut vaiheessa kun kaikenlaista rojua on ollut tiellä. Iskä myös kerkesi tasoitella autotallin seiniä ja takkaa sekä tehdä sisällä mm. portaiden viereen kotelointia. Yhteistuumin sitten jatkettiin katon panelointeja. Eteinen ja olkkari onkin nyt kondiksessa, ja seuraava uhri on kodinhoitohuone.
Tänään Elina praimeroi KHH:n lattian niin ennen pitkää sinnekin sitten pääsee laatoitushommiin. Se tuli jo eilen raivatuksi ja hiotuksi. Minä hiaisin vielä takan kertaalleen ja pistin tasoitetta ohukaisesti lisää niin aika valmiilla mallilla, tai siis maalia vailla, alkaa olla sekin. Lisäksi on maalailtu paneleita, katkottu ilmastoinputkia, pistetty sähköjohtoja ja raivattu. Eli kaikenlaista normaalia hommaa. Pelottavasti alkaa vaan yhä useampi huone olla ihan sitä viimeistä pintaa vailla. Kattojakaan ei monesta paikkaa enää puutu, niin tässähän joutuu hallitus kohta tosissaan miettimään pintavärejä sun muita…

Putsarin asemointia. Etukuormaajasta meinasi vähän loppua jerkku ja ulottuvuus.

Ja vähän korkojen mittausta. Sehän olisi plussaa että viemäri valuttaa oikeaan suuntaan.

Eteisen katto eilisen poislähdön aikaan. Koitin mennä kuvasta pois mutta näkyy näköjään sekä suoraan että ikkunan kautta.
KHH:n lattia hiottuna ja siivottuna odottamassa praimeria.
Kato vielä pari lautaa vailla.
Viemäriputki ja putsarin ymäpärys styroksoitiin ihan huolella.

Pientä edistymistä

Nyt on taas työreissuilta palattu ja voi keskittyä olennaiseen. Talokin oli pysynyt ihan paikalleen, ei siinä mitään 🙂

Minun työreissulleissa oli paikalla käyneet putkimiehet sovitusti hoitamassa käyttöveden kytkennän talon päässä. Eli paikallaan on jakotukit ylä ja alakerrassa, ja liitokset lämpökanaaliin ja kaivolta tulevaan kylmään veteen.

Lisäksi pariviikkoisen aikana tuli muakavasti tavaraa: pihaan oli ilmaantunut pienpuhdistamo joka pitäisi vielä tälle syksyä laittaa paikallekin. Tämän kanssa tuli vähän puuhasteltua ylimääräsitä. Minusta kun tuo 5000-8000e mitä noista puhdistamoista pyydetään on aivan järjetön hinta. Pienellä vaivannäöllä löytyi kuitenkin tuommoinen vajaan 6 kk käytössä ollut laitos, josta oli luovuttu kunnallistekniikan saapumisen myötä. Meilläkin tuo on mm. luvan ehtona että kunnallistekniikkaan pitää liittyä jahka se paikalle tulee… No, käytettynä tuommoisen murkulan sai rahteineen alle kahteen tonniin, niin nyt puhutaan jo ihan järkevistä summista. Vieläkun titetää että oli tuommoinen puhdistamo uusi tai vanha niin se toimii huonommin kuin perinteiset sakokaivot niin ei voi taas kuin ihmetellä byrokratian kiemuroita…

Niin ja alakerran laatat saapuivat myös. Elina oli apujoikkoineen kelkkonut ne paikallekin, eli nyt on 60×60 senttistä laattaa keittiöön ja eteiseen ja pikkulaattaa alakerran kylppäriin ja KHH:n.

Eilen käväistiin vähän hommissakin. Elina maalaili keittiön / ruokailutilan kattoja ja minä nysväsin pikkujuttuja. Tulipa myös mieleen että rännimieskin lupaili käydä pistämässä lippoihin rännit ja tuomassa puuttuvat syöksyt, mutta eipä tuo ollut käynyt. Pitääpä soittaa ja muistuttaa…

Taktinen tauko

Semmoinen lienee enempi tai vähempi luvassa, kun pitää pyörähtää parin viikon reissu Kiinassa. Sinällään on muutenkin tietynlainen ”suvantovaihe” tuossa rakentamisessa. Loppuja kattoja ei saa tehtyä oikeastaan ennenkuin käyttövesien loput työt on tehty. No, ne tullaan tekemään to-pe akselilla.

Laatat alakertaan taasen tullee perjantaina. Ja torstaina pitäisi myös tulla jätevedepuhdistamo. Eli kun reissulta palailee niin on ainakin tavaraa minkä kanssa puuhastella.
Jotain pientä tässä tuli viikonloppunakin askarreltua. Talven alta siirreltiin roinaa autotalliin, siivoiltiin taloa että sinne mahtuu mm ne laatat, ja tuli samalla askaroitua KHH:n katon alaslaskuakin niiltä osin kun nyt vielä pystyi.
No, reissun jälkeen pääsee sitten toden teolla taas hommiin kiinni olettaen että sillä välin kaikki sujuu kuten on valmisteltu 🙂

Lämmintä riittää

Ainakin sen perusteella että tänään tuli 6000 kiloa pellettiä paikkeille. Tälläkertaa samassa setissä tulee myös kuntoliikunta. Säkkitavara oli niin paljon edukkaampaa että ei raasinut tuota puhallettuna ottaa kun näppärästi nuokin saa etukuormailtua varastoon.

Rakennuspuolella ei taas isompia edistysaskeleita tullut. Edelleen tuli nysvättyä sähkövetoja, mutta kohta ne alkaa loppumaan. Toki vielä mm. KHH:sta niitä puuttuu, mutta kuitenkin. Oman haasteensa aiheutti ehikkovirtapainikkeita varten oleva kaapeli, jossa on noita säikeitä aika paljon ja sitä möyten se on aikas paksua. Sitä kun koittaa tunkea 20mm putkeen niin se on paikoin haastavaa.

Tiia pyörähti kyläilemässä myöskin.

Niitä näitä

Viime viikolla rakentaminen oli kyllä taas luvattoman väissä. Oli työreissua, taloyhtiön hallituksen kokousta. oopperatouhuja ja muuta iltoja syövää toimintaa. Iskä oli to-pe kyllä hommissa joten edistymistä tapahtui. Vaihteeksi autotallilla jossa isukki tasoitteli sisäseinät aika hyvälle mallille. Alkuviikosta kun raivattiin se ensin Elinan kanssa että sinne mahtuu mitään tekemään. Viikolla kyllä finalisoitiin myös alakerran makkarin katto, eli sekin huone on lattiaa ja maalia / tapettia vailla siinä mielessä. Samoin jatkettiin olkkarin katon panelointia..

Viikonloppukin meni aika vähillä hommilla. Iteltä oli veto pois aika tehokkaasti kun flunssa on koittanut ehdä tuloaan. Keskityttiinkin aika kevyisiin hommin, joskaan ei henkisesti 🙂 Elinalla nimittäin on ollut tapettihommat jo kauan tapetilla ja nyt on tapettikirjojakin vimmatusti käsillä. Lauantaina piti myös tehdä vähän tarvikehankintoja. Niin ja kävihän kaivurikin pihahommissa, eli levitteli jo kesemmällä tontille ajetut kivet. Eli sillä kaupalla annettiin lupa tuoda kiviä että ne saadaan myös leviteltyä ja se hoitui siis nyt.
Tänään piti sitten valkeaan sotaratsuun vaihdella jo talvirenkaat ja rakentamismielässä tuli vähän tehtyä viimeisiä sähköputkituksia. Vielä niitä vähän jäikin kun nuo alakerran haastavimmat kohdat on tekemättä. Mutta aika vakuuttuneita ollaan vielä että kovin paljon ei ole unohtunutkaan mitään. Ensiviikolle pitäisi kyllä saada putkari paikalle kun muuten ei pääse katonteossa kohta eespäin ennenkuin kerrostenväliset syötöt käyttövedelle on paikallaan…
PS. Taas on ollut kirjoittajana Pekka vaikka tämä blogger muuta väittääkin. Tässä toimii vähän liiankin hyvin toi single-sign-on tuon gmailin kanssa 🙂

Viimeinkin valkoista savua

Viime päivityksen jälkeen on puuhailtu kaikenlaista. Takasta on otettu testisavut kun sopiva liitoskappalekin saatiin paikkeille. Yllättävän haastavaa löytyy tuommoinen 140 senttiä pitkä yhdyskappale takkasydämen ja valmishormin välille kun hormilla on halkaisijaa 200 milliä. Alkujaan palikka oli jo tiluussa paikalliselta peltifirmalta, mutta siitä ei tullut valmista niin päädyin valmispaloihin netistä.
Firma on siis Helsingissä majaileva Hormex Oy (http://www.hormex.fi/) ja sieltä löytyi rakennussarja tähänkin lähtöön. Se tuli näppärästi postiennakolla perille parissa päivässä tilauksesta, ja heittämällä paikalleen.
Iskä on ollutkin pidemmän siivun nyt auttelemassa, tai pääpäsmärinä kun ite pitää olla päivät töissä, ja onkin taas tapahtunut vaikka mitä. Yläkerran kylppäri ja sauna on laatoitettu nyt lattiankin osalta. Alakerran makkarin katto on koolattu alaspäin ja sinne on askarreltu sähköputket ja rasiat paikalleen, eli pelkkää panelia huutaa.
Kuvat on itseasiassa eiliseltä / toissapäivältä. Niin joo, tänään putsailtiin pukuhuoneen lattiakin ja pistettiin primerit kuivamaan että saa sinnekin laattaa paikalleen.
Ja takka oli juuri sellainen kun odottaa saattoi: toimii kuten pitääkin. Vedon kanssa ei noin pitkällä piipulla ongelmia toki ole, mutta tuo kiertoilmasydän tuntuu lyhyellä kokemuksella toimivan kuten pitääkin. Puut palaa hyvin ja puhtaasti ja paloa saa kontrolloitua tosi hyvin luukussa olevalla vivulla ilmaa säätämällä. Ja kyllä tuosta tuntuu aika rapsakkaasti lämpöäkin saavan irti…

Takan testaus menossa, tai sytytysyritys. Hyvin syttyi.
Kylppärin lattiasta osa laatan peitossa.
Saunassa laatat paikallaan (tänään jo kylppärikin tuli loppuun).
Liitosputki joka on siis kasattu neljästä palasta.
Toimiihan se. Aluksi vaan tuommoinen pikkutuli, mutta tuonne mahtuu kyllä isompiakin puita.

Kuvapläjäys

Tänään jatkettiin lippahommia. Sääkin suosi, oli aurinkoista joskin aamusta aika viileää jo. Kuvat puhukoot puolestaan: eilen tehtiin tosiaan tuo etuosan lippa johon tänään tuli vielä lumieste ja päätytiilet, mutta kuvat on otettu ennen sitä.

Päivän saldona kyhättiin melko vastaava rakennelma tuonne kodinhoitohuoneen oven päälle. Vielähän noista siis toki puuttuu alapuolen kattoviritykset mutta ne lienee ensikesän hommia kuten räystäiden aluslaudoituksetkin. Nuo lipat vaan on kivat jo talveksi, niin ei ihan varsin ovesta sada sisään.

Elina oli myös hommissa ja suoritti mm. erinäisiä raivaustöitä. Yllättävän paljon puunpalikoita ja muuta oli rappauksen jäljiltä pitkin pihoja niin niissä oli ihan keräilyä. Ja yllättäen Elinalle riitti sisäpuolella maalaushommiakin 🙂

Takapihaa rappauksen jälkeen. Talo vaan vaalenee, samoin kuin sokkeli.

Päädyn lippa jo viimestelyvaiheessa, eli päätytiiliä askarrellaan. Etukuormaaja on todella kätevä rakennusteline.

Ja myös autotallin lopullista väritystä. Tossa huomaa hyvin sokkelin vaalenemisen kun vertaa kattoon. Ja taustalle naapureilla on jo aluskate katolla.

Ja talo edestä. Lipasta puuttuu tässäkin vielä päätytiilet.

Lipan tekoa. Haalareiden väristä päätellen iskä on katolla ja minä kauhassa lepäämässä.

Ja mitäs tänään tehtiinkään?

No tehtiin töitä niin ettei kerennyt eis uusia kuvia ottaa. Siksi tässä vähän vanhempia viikolta. Tänään oli nimittäin vuorossa etuoven päälle tuleva kattolippahässäkkä. Siitä tuli ihan asiallinen. Päivä siihen kuitenkin tuhraantuu ennenkuin on palkit paikallaan, ruoteet naksuteltu, räystäslaudat suorassa, tiilet ladottua ja reunapellitykset seinässä. Mutta valmista tuli kuitenkin, ei puutu kuin parit päätytiilet mutta tuli niin pimeää että valoisalla uusiksi. Ja lähinnä alko sataa vettä.
Eilen kävi rappausporukatkin hakemassa viimeset tavarat, eli Pasi nosturinsa. Ei ole kyllä oikeasti kuin hyvää sanottavaa Soinin Saneerauksen toiminnasta rappauksessa. Jälki on hyvää, homma toimi nopeasti ja tekijät oli niin huolellisia että hirvitti. Allaolevissa kuvissa näkyy porukan tekemä sokkelikin. Kuvat on tosiaan vanhoja, eli siltä illalta kun sokkeli tuli valmiiksi. Nyt se on jo jonkin verran vaaleampi, vaikka musta siitä tarkoituskin oli tulla. Ja talo vaalenee päivittäin 🙂

Yläkerran kylppärin lattiakin odottelee laattoja.
Autotallin takan olevaa sokkelin raputusta. Yläreunassa ei tuota seinää ole kovin korkeasti 🙂
Talo edestä. Tänään tuohon tuli tosiaan se kattolippa, siitä kuvaa huomenna.
Lähempää kuvaa autotallin rappauksesta.

Yleisön pyynnöstä

Lisää kuvia nimittäin. Tänään rapparit sai toisen kerroksen väriä pintaan, eli alkaa olla pinta niinkuin puikkareissa. Iltapäivällä olivat kerenneet jo pistää osan ikkunapelleistäkin paikalleen, eli enää ei puutu pinnasta kuin loput pellit ja sokkelista musta rouhe.
Kuvista näkee nyt värin melko hyvin ja tasaista tuli. Kuvat on kännyllä otettuja ja vähän hassun värisiä osittain, mutta myös seinissä on vielä kovat värierot. Rappaus kun on märkää etenkin kun koko päivän on sadellut.
Ite tuli möllityä taas töissä koko päivä, mutta iskä oli kerennyt mm. laatoitella yläkerran kylppärin seinät melkeen loppuun. Nyt vaan vesieristettä lattiaan ja sen kimppuun…
Vielä kun tästä tulee joku kaunis aurinkoinen syyspäivä ja tuo kerkeää vähän kuivaa niin täytyy ottaa lopullisia ulkokuvia 🙂

Suihkunurkat valmiina.
Yläkerran vessan lattia.
Kylppärin ikkunaseinää. Ei puutu kun ikkunan yläreuna ja sivu ja yläsmyykit.

Lisää kylppäriä.

Autotalli lopullisessa värissä. Taustalla näkyy jo tulevien naapureittenkin talonrunkoa.
Talo joka näyttää epärealistisen tummalta.
Etupuoli jossa jo ikkuna pellitkin.
Takapiha. Pellitykset on täällä tulossa.
Takaovi.