Niitä näitä

Viime viikolla rakentaminen oli kyllä taas luvattoman väissä. Oli työreissua, taloyhtiön hallituksen kokousta. oopperatouhuja ja muuta iltoja syövää toimintaa. Iskä oli to-pe kyllä hommissa joten edistymistä tapahtui. Vaihteeksi autotallilla jossa isukki tasoitteli sisäseinät aika hyvälle mallille. Alkuviikosta kun raivattiin se ensin Elinan kanssa että sinne mahtuu mitään tekemään. Viikolla kyllä finalisoitiin myös alakerran makkarin katto, eli sekin huone on lattiaa ja maalia / tapettia vailla siinä mielessä. Samoin jatkettiin olkkarin katon panelointia..

Viikonloppukin meni aika vähillä hommilla. Iteltä oli veto pois aika tehokkaasti kun flunssa on koittanut ehdä tuloaan. Keskityttiinkin aika kevyisiin hommin, joskaan ei henkisesti 🙂 Elinalla nimittäin on ollut tapettihommat jo kauan tapetilla ja nyt on tapettikirjojakin vimmatusti käsillä. Lauantaina piti myös tehdä vähän tarvikehankintoja. Niin ja kävihän kaivurikin pihahommissa, eli levitteli jo kesemmällä tontille ajetut kivet. Eli sillä kaupalla annettiin lupa tuoda kiviä että ne saadaan myös leviteltyä ja se hoitui siis nyt.
Tänään piti sitten valkeaan sotaratsuun vaihdella jo talvirenkaat ja rakentamismielässä tuli vähän tehtyä viimeisiä sähköputkituksia. Vielä niitä vähän jäikin kun nuo alakerran haastavimmat kohdat on tekemättä. Mutta aika vakuuttuneita ollaan vielä että kovin paljon ei ole unohtunutkaan mitään. Ensiviikolle pitäisi kyllä saada putkari paikalle kun muuten ei pääse katonteossa kohta eespäin ennenkuin kerrostenväliset syötöt käyttövedelle on paikallaan…
PS. Taas on ollut kirjoittajana Pekka vaikka tämä blogger muuta väittääkin. Tässä toimii vähän liiankin hyvin toi single-sign-on tuon gmailin kanssa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *