Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2010

Laattoja seinälle

Tänään taas tapahtui vaikka kuumuus onkin tappavaa. Oikein innolla odotellaan huomiselle luvattua +34:ää… Aamusta raksalle ilmaantui taas iskä, ja päivä aloiteltiinkin sillä että purettiin takasta muotit ja iskä tasoitteli sen. Minä tein samalla yläkerran vessan vesieristykset, tai ekan käsittelykerran.
Sillävälin kun iskä vielä ahersi takan parissa, kävin noutamassa Elinan kotoa ja jatkettiin samaa kyytiä Vehoniemelle hakemaan eka satsi laattoja. Raksalle ja kuorma purkuun, ja Elina teki vielä täsmäiskun Puukeskukseen.
Sillä välin me taas aloiteltiin laatoitushommat yläkerran kylppärissä. Siinähän menikin hyvä tovi ihmetellessä jakoja ja laittaessa ohjureita mutta saatiin silti jokunen laatta seinäänkin. Elina purki vielä tuomansa puukuorman ja maalaili satsista tulleita listoja jo maaliin. Siinähän sitä taas olikin yhdelle päivää, eli huomenna lisää :)
Niinjoo, eilinen meni Kuopion messuilla Antin ja Merjan kanssa. Ihan antoisat messut, monta juttua tuli ihmeteltyä. Mutta toisaalta ehkä päällimmäiseksi jäi pieni pettymys: kaikki oli aika persoonatonta, ja anteeksi vaan rakennuttajille ja itse tekijöille, pikkaisen viimeistelemätöntä. En yhtään kyseenalaista kenenkään ammattitaitoa, vaan ehkä paremminkin sitä että tuo messurakentaminen pakottaa kiireeseen, ja tiettyjä juttuja ei vain ole mahdollista nysvätä… Tai ehkä itse tulee kiinnitettyä huomiota liikaa niihin virheisiin eikä onnistumisiin :)

Laatoitusta aloiteltiin kylppäristä…
Päätyseinä ja kulmien ”mosaiikit”. Kulmien väliin menee ihan sattumalta kaksi ihan täyttä laattaa ilman leikkausta.
Ja Elina maalaili jo ikkunan vierilistoja asennusta odottamaan. Isommat laudat tulee isojen ikkunoiden väliin.
Elina nouti vähän puutavaraa mm. kattojen alaslaskuihin.
Takka pysyi kasassa vaikka teonaikaset tuet poisteltiinkin. Nyt pinnassa jo eka kerros tasoitetta ja vahvikekangas.

Kaikenlaista

Viikonloppuna puuhailtiin taas vaikka ja mitä. Näkyvimpänä ehkä takan muuraus jota harrastettiin iskän kanssa. Muuraus onkin sen osalta valmis, eli tasoitehommiin siinäkin. Samalla laitettiin, kun muurauksen makuun päästiin, vielä autotallin maskiharkkojen päälle 5 sentin siivut että ei jää rako rappauksen ja räystäslaudan väliin.
Elina teki smyykihommia, eli maalaili niihin jo pintamaalia ekaa kertaa. Sitten listat ja toinen maalaus. Väriksi kaikkiin smyykeihin tulee sama sävy kuin Pihlan ikkunanpuitteissa. Pikkaisen väri näyttää minusta eriltä (vaikka koodi on sama) mutta vaikuttaa toki kun toinen on puuta ja toinen käytännössä betonia. Ja toinen maalattu käsin ja toinen koneellisesti…
Yläkerran vesieristykset on kanssa siinä mallissa että saunan lattia on jo vesieristelty kahteen kertaan, ja melkeen koko kylppäri. Siellä toki lattia jätetty vielä eristämättä että saa tehdä seinien laatoitukset eka. Yläkerrassa pistettiin myös vähän sähkörasioita paikalleen ja vedettiin karvoja suojaputkiin ja aloiteltiin vessan katon panelointi. Sinnekun pistettään tuota pikkupanelia kattoon ettei näytä pienessä huoneessa ihan niin massiiviselta…
Niin ja ilmastointiputket on KHH:ssakin paikallaan, ja läpiviennit seinässä. Ja Pingviini lepää kattotelineessään ja pitihän sitä sen verta kokeilla että hyrähtää edes käyntiin :) Muutama putkelo kaipaa vielä eristystä (eli raitisilma ja jäteilma tuossa sisäkatossa) mutta täytyy ne askarrella myös jossain välissä…



Tekniikkaa ja takkaa

Tänään oli taas varsinainen tehopäivä. Iskä kerkesi avuksi ja käytiinkin käsiksi mm. ilmastoinnin loppuihin hommiin. Päivä aloiteltiin muotittamalla takalle ”huuli” ja valamalla se pois kuleksimasta.
Samalla Elina teki täsmäiskun Meltexilleja haki KHH:n puuttuvat ilmahilut. Eli kanavaa, äänenvaimenninta ja vaikka mitä. Niitä sitten pusattiinkin iskän kanssa loppupäivä paikalleen. Hyvän tovin otti myös Pingviinin kattoasennustelineen asennus. Pitäisi kuitenkin olla aika tukevasti nyt paikallaan ettei tarvii pelätä että päälle tippuu.
Elina maalaili varaston toiseen kertaan ja autotallin pari ovea. Lisäksi saunan teippaukset tuli Elinan toimesta valmiiksi.
Putkihommaa jäi vielä huomisellekin kun pitää hakea vähän lisää nikaleita. KHH:n katto käy yllättävän ahtaaksi kun sinne pitää mahdutella aikasta paljon putkea mitä koneelle tulee. Tulo ja meno-puoli saatiin kyllä jo valmiiksi ja paikalleen, eli enää puuttuu jätekanavat ja raittiin ilman otto. Sitä varten pitää vielä reikiä seinäkin, joskin sekin tuli jo tänään puolivalmiiksi :)

Reiän alku oven yläpuolella. KHH:n katto laskee niin että oven yläreunasta on max. 15 cm kattoon, eli huonekorkeudeksi jää ”vain” 240-245. Ei tuossa muuta ongelmaa mutta ahdasta tulee kun on 230 korkeat ovet noina ulko-ovina.

IV-koneen asennuslevy katossa ja pari äänenvaimenninta. Etualan mutkaputki on vasta prototyyppi-asteella.

Takalle huuli. Aivan kuten suunnitelmassa, eli vielä edetään sen mukaan 😉

Ufoilta turvallinen huone

Sauna alkaa näyttää siltä että jos pelottaa CIA:n kuuntelut tai ufot niin sinne vaan. Levyteltiin nimittäin se tuolla uretaani / foliolevyllä tänään loppuun ja teippailtiinkin melko valmiiksi kunnes teippi hupeni. Yhteistuumin Elinan kanssa maalattiin myös varastoon eka kerros pintamaalia. Ihan hyvältä alkaa siis näyttää siellä.
Illan ratoksi pistettiin myös takan kuorimuuraus alulle. Eli viimeviikkoisen suunnittelurupeaman pohjalta pitäisi nyt sitten toteuttaa sama käytännössä. Hommassa päästiin silleen alulle että paikka on selvä ja pari kerrosta tiiliä enempi vähempi paikallaan. Alaosaan jätettiin aukko ilmanottoa varten jonka päälle tulee sitten luonnollisesti valmiissa tuotoksessa ritilä. Seuraavana operaationa olisi sitten ”huulen” muotitus. Meinasin sen tekaista valamalla, eli muotti vain tuohon reunaa vasten ja silleen. Muuratusta seinästä voisi pistää rautakoukut kantamaan sitä näppärästi ja verkonpalat muuten raudoiksi niin varmasti kestää. Nythän tulla kahden tiilen korolla tuo nousi jo hyvin lähelle haluttua korkeutta, eli valua ei tiilen päälle paljoa tule. Sitä toki voi säätää vielä pyöräyttämällä takkasydämen jalkoja pidemmälle… Mutta täytyy katsastaa miten siihen alkaa muotti huomenna muotoutua.





Loman alku

Viikonloppuna purettiin kotikonnuilla taapelillinen lautaa kippikärrylle höyläystä odottelemaan. Tuloksena olisi tarkoitus tulla semmoinen 1800 metriä kattopaneelia jahka höylämies viikon mittaan itestään ilmottelee. Puut on rapsakkaan kuivia kun ne on sen pari vuotta ollu kuivamassa. Ja tuleepahan kunnon matskua eikä semmoista ohutta mitä tuntuu rautakaupasta saavan…

Tänään ei kauheesti edes sitten raksattukaan, mutta vähän kuitenkin. Elina maalaili varaston katon loppuun, ja sauna rupeaa oleen levytetty. Eli pientä etenemistä. Tänään oli muutenkin meidän kesäloman eka päivä joten tuli vähän lepäiltyä aamusta. Mulla onkin huikeat 2 viikkoa lomaa, mutta Elinalla onneksi neljä. Pitäisi kerketä Kuopion messuillakin pyörähtää tässä loman aikana.

Takalle muotoa

Yksi seuraavista askareista pitäisi olla tuo takan teko. Mutta muoto on vielä ollut niinsanotusti vaiheessa. Koska on ollut niin käsittämättömän kuuma että ei meinaa jaksaa raksalla mitään oikeaa tehdä, niin eilisilta käytettiin sitten ansiokkaasti paperitöihin :) Tai koneella näppäilyyn ainakin.
Illan tuloksena oli sitten kuvan mukainen hahmotelma takasta. Eli hyvin simppelillä ratkaisulla mennään. Googlen Sketchup on kyllä oiva väline tuohon kepeään pikku mallintamiseen kun mittasuhteet yms saa näppärästi aikaan. Meillähän siis on jo olemassa takkasydän joka Sparthermin Varia 2L-100H eli kuori on tulossa sen ympärille. Omat haasteensa asettaa tuo kulmaluukku, kun kuori jää aika lailla tyhjän päälle. Kuvasta näkee osviittaa. Taustalla oleva seinä on leveydeltän ihan oikein eli antaa ajatusta miten lähelle keittiötä tuo kulma tulee. Aluksi oli ajatus tehdä luukun ja piipun väliin jotain hyllysyvennyksiä, mutta muutaman vedoksen jälkeen todettiin että yksinkertainen on kaunista ja tehdään vaan kunnollinen sileä muuntajakoppi.
Jo toissapäivänä tuli käytyä hakemassa vesieristeitä. Aluksi oli ajatus ottaa Kiillon Kerafiberia ja siihen liittyvät muut matskut, mutta satuin lukemaan sitten TM:n testin noista vesieristeistä. Kiilto taisi olla toinen niistä jolle ei oltu annettu tulosta ollenkaan kun se ei pidä vettä…
Tuli sitten hankittua Do-It merkkiset kamat joka on merkittävästi edullisempaa kuin Kiillon, oli tullut testissä keskivaiheille (erot oli aikasta pienet, lukuunottamatta noita paria joilla ei tulosta ollut) ja tuo taitaa olla Fesconin sisartuote eli käytännössä samaa kamaa. Eli sillä pitäisi asiallista vesieristystä saada aikaan. Samasta sarjasta löytyi toki koko setti: primerit, kaivojen läpiviennit, vahvikenauhat yms.
Niin ja alla on muutama kuva laatoista joita yläkertaan tulee.
Lattialaatta joka tulee saunaan, kylppäriin ja pukuhuoneeseen. Vessaan tulee erilainen mutta siitä nyt ei ole kuvaa käsillä.

Suihkukulmiin tuleva mosaiikkilaatta
Pesuhuoneen seinälaatta. Siinä on jotain vaakarantuja, eli ei ihan valkoinen kun tarkkaan katsoo.

Ja takan luonnos.

Monenlaista

Talon puolella saatiin tasoitehommat aikalailla finaaliin: käytännössä kaikki seinätkin on maalattu vähintään kertaalleen. Portaikon alta puuttuu ihan pieniä paloja, mutta niin vähän ettei kehtaa edes laskea :)

Varaston puolella aloiteltiin jo panelikaton lopullinen pintamaalaus ja talon puolella tehtiin saunassa katon alaslaskua ja seiniin pistettiin jo vähän Sauna-Satuakin paikalleen. Kohta voi alumiinihuoneessa olla tyytyväisenä säteilyltä suojassa… Syntisen hintaista tavaraa muuten tuo valmis uretaani / alumiinipaperilevy mutta on toki lystiä laittaa. Ja jonkinverran tuolla säästää tuota tilaa, ettei seinät suotta enempää vahvotu.

Lauantaina Saara ja Merja olivat Elinan kanssa sisustuskaupoilla ja tulivat vielä illaksi askaroimaan raksallekin. Smyykitkin kun on tehty ja maalattu niin naisväki pesi ansiokkaasti ikkunoista laastijäämiä pois ja Elina käytännössä siivoili koko talon.

Sunnuntaina minä itseasiassa pidin raksalta rokulia, mutta Elina oli silloinkin siivoilemassa vielä loppuja kun tuota tavaraa tahtoo kertyä. Nyt pitäisi haali sekalainen määrä tavaraa, niinkuin loppuja IV-putkia, vedeneristeitä yms. niin ei pääse hommat loppumaan. Yläkerran laatat tilailtiin jo viimeviikolla ja niiden pitäisi saapua kahden viikon kuluessa. Yläkerrassahan kun laattaa tulee vessan lattiaan, pukuhuoneeseen ja saunaan ja tietty kylppäriin kokonaan. Eli niissä on ihan oma askareensa.

Piippu ja portaikon yläosa tasoitettuna ja maalattuna.

Sauna-Satua saunassa.

Olkkarin nurkka. Myös jo maalattuna.

Varaston katto. Lopullisella maalilla maalattu varmaan 7 reunimmaista lautaa, mutta eipä tuo tuosta suuremmin erotu.

Kovan päivä kova ilta

Vaikka illasta jouduttiinkin niellä tappion karvasta kalkkia kun Saksa ei finaaliin yltänyt, niin edes raksapuolella hommat edistyy. Maalia on sudittu seinään taas oikein urakalla. Alakerrassa pohjamaaliin on päässyt eteinen, olkkari, keittiö ja ruokailutila.

Iskä oli päivän mittaan kerennyt maalailla vaikka mitä, ja jatkoi vielä samaa hommaa illastakin kun minä pääsin hiomisen makuun. Hiomista piisaa vielä muutamissa ikkunanpielissä ja seinien korjauksissa. Kangastakin piti vielä laittaa pariin halkeamaan ja portaiden ja seinän väliseen saumaan. Sen kestävyys voi olla vähän niin ja näin, mutta siistimpi siitä tasoittamalla tulisi kuin listalla. Eli kokeillaan nyt ainakin…

Yläkerran sauna / kylppäriosastoakin tuli ”edistettyä” sen verran että siipaisin oven 10 senttiä leveämmäksi. Väliseiiniin nääs muurasin vain 80 cm aukot vaikka ovienhan pitää olla 90 senttiset. Määräys on niin tosi naurettava että ajattelin siitä luistaa, mutta kun asiaa kaupungilta varmisteltiin niin viisaampi tehdä sitten näin. Aika tiukalta tuntuu kaupungin politiikka tähän. Eipä tuossa paljon esteettömyys toteudu pelkällä pesuhuoneen ovella, kun ensin pitää kammeta raput ylös. Alakerran kylppäri / WC ja yläkerran vessa on toki alunpitäenkin tehty 90 senttisellä oviaukolla…

80 senttiseen aukkoonkin saa karmittoman lasioven joka on tarpeeksi leveä, mutta sen asentaminen siististi tuohon paneloidun ja laatoitetun huoneen väliin ei oikein houkuta joten onpahan nyt tilaa pistää 90 senttinen karmi paikalleen. Ja eipä tuossa iso homma ollut, mitä nyt vähän pölisee…

Pohjamaalattua eteistä

Olkkarin korkeaa nurkkaa

Ruokailutilaa

Ja sitä samaa

Maalia ja panelointia

Tänään oli taas raksatoimintaa. Isukki oli hommissa kaiken päivää, ja ikkunanpielet ja loput tasoittelut eteni kuin itsestään kun itse rentoutui töissä. Elinan kanssakin liuettiin jo ihmisten aikaan raksalle hommiin.
Elina maalaili olohuoneen toisen korkean päädyn ja kyllä tuli hieno. Kamerakännyn kuvat tuskin tekevät oikeutta. Me taas jatkettiin autotallin varaston panelointia ja homma tulikin pikkuista vaille valmiiksi kunnes oli aika lähteä kotiin. Kotiinlähdöstä kun ei voi tinkiä näin jalkapallokisojen aikaan :) Huomenna onkin luvassa Saksan peli mutta eiköhän sitä ennen kerkeä raksata ihan koko rahalla.
Huomenna ohjelmassa olisi paneloinnin teko varastossa loppuun, sitä kun on kivempi sitten tehdä kahdestan kun itse töiltä joutaa. Iskällä aika kuluu vielä parin ikkusmyykin teossa ja hiontahommissa sun muissa. Maaliakin kävin hakemassa pari tonkkaa lisää niin pohjamaalata saa kyllä sitä mukaa kun vain kerkeää…


Taisipa olla kesän lämpösin päivä…

ainakin tähän mennessä. Jaksettiin silti vähän raksaillakin. Elina pohjamaalasi panelit joista tulee varaston katto ja minä koolailin kattoa vielä yhden laudanvahvuuden alaspäin. Samalla sullottiin vielä 5 senttiä villaa kattoon. Varuiksi vaan, onhan siellä puhallusvilla mutta jos koskaan ikinä milloinkaan haluaa tehdä varastosta lämpimän, niin onpahan katossa jo piisalle eristettä :)

Varasto oiskin pintamaalia vaille, pitäisi sinne joku väri kehittää tai sitten vaan maalarinvalkoinen. Ja katto huutaa vain paria sähköjohtoa ja panelia. Senverta kuuma oli että ei jaksanut kyllä kovin myöhään askaroida vaan siipaistiin jo kotiin ihan ihmisten ajoissa.
Huomenna voisikin jostain haalia hakasnaulaimen niin pääsisi paneloinnin makuun. Onkos kellään kokemuksia hyvistä vempeleistä? Taloon tulee sen verta tuota panelikattoa että voisi ihan vähän vaikka panostaa…