Matkailu avartaa jälleen…

Viikonloppuna raksa rauhoitettiinkin kun päästiin kotikonnuille YO juhliin. Ja sunnuntai meni itsellä matkustaessa että kerkesi maanantaiksi Montrealiin. Täällä livahtaakin nyt melkein pari viikkoa joten raksa on siinämielessä rauhallinen. Mutta katsotaan jos joku muu innostuu tekemään jotain.

Perjantaina Merja ja Elina kyllä teki pitkän päivätyön kun kävivät vielä läpi mm. keittiön matskuja ja ylipäänsä laattavalintoja. Käytännössä mennään niillä mitä Elina oli jo aiemminkin valinnut, mutta kiva kuulla myös vähän muiden mielipidettä jo tässä vaiheessa. Minun poissaollessa Elina saa vähän haalia tavaroita (piipusta jäi pari nikaletta puuttumaan yms.) niin pääsee sitten taas oikeisiin töihin kun täältä kotiutuu.

Ja näin reissussa ollessa on tietty hyvä käyttää kaikki vapaa-aika erilaisiin suunnittelutoimiin 🙂

2 vastausta artikkeliin ”Matkailu avartaa jälleen…

  1. Pekka Lillstrang

    Kiitos kiitos. Käväisin teidänkin blogia lukemassa, ja mielenkiintoistelta vaikuttaa. Oikeastihan rakentaminen on hirveän hauskaa jos ei tarvii ajasta ottaa paineita, ja se kai on sitten kiinni asenteesta enemmän 🙂 Hyvältä näyttää teidänkin rakentamiset, ei muuta kuin onnea, menestystä ja kärsivällisyyttä niin varmasti tulee hyvä.

    Vastaa
  2. Taru

    Moikka!

    Olemme jonkin aikaa seurailleet projektianne, nostan hattua mahtavasta urakastanne, hienolla paikalla talo, upeat maisemat. Me täällä itsekin duunaillaan palikoita paikalleen 😉 mutta vasta alkumetreillä 🙂

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Pekka Lillstrang Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *