Pihahommia

Nyt kun hellekelit oli ohi ja taivaan täydeltä tuli vettä niin on aina hyvä virittäytyä kaivuhommiin. Sadetakki päällä olikin mukava vaihteeksi polsata ravassa. Tänään siis aloiteltiin taas pihamaitten kaivamista. Kaivuhommathan on käytännössä sillä mallilla mille ne jäi kun pohjat kaivettiin, ja loput tasoittelut on tehty traktorilla tai ”naapuriapuna” aikasemmin.

Nyt olisi ideana tehdä kaadot sun muut kuntoon, muotoilla piha ja siirrellä nousseet kivet yms. oikeisiin paikkoihin täyttöjä varten. Hommat saatiinkin hyvälle alulle ja aloiteltiin etupihan, tai autopihan kaivamisella. Siinä oli vielä pohjalla ihan pintamaata, joten siitä hankkiuduttiin eroon samalla kun pihaa vähän leikattiin ylöspäin rinteeseen.
Samalla hahmoteltiin pihan ja talon väliin tulevaa pikku pengertä, ja irtoavalla maalla täyteltiin talon toista päätyä. Huomenna jatkuu homma soran levityksellä autoiluosaan, pengertämisellä ja ison kivikasan hautauksella. Keskiviikkona sitten toisesta päästä taloa irtoava maa dumpperoidaan toiseen päätyyn missä on lonttoa. Eli askarta piisaa.
Päivän mittaan kerettiin Elinan kanssa vähän tasoitellakin. Elina hioi lisäksi vaikka ja mitä talossa, ja iltapäivällä päästiin itseasiassa tekemään jo ekoja pohjamaalauksia. Viikonloppuna iskä oli taas avussa ja urakoitiin ikkunasmyykejä ohjureilla, ja nyt ne alkaa pikkuhiljaa valmistumaan. Ja muut tasoitehommat kanssa etenee hyvää kyytiä kun vaan kerkeää sipoa 🙂 Huomenna mulla onkin vielä vapaata mutta menee varmaan enempi kaivuhommissa päsmäröidessä aika… Niin ja siis töistä vapaata, ei raksalta. Ja se piti vielä mainasta että viikonloppuna kelkottiin talon piippukin pelipaikalle. Eli muurausta odottaa reilu 9 metrinen schiedel kun takkasydänkin kelkottiin pihalta jo olkkarin nurkkaan.

Alakerran makkari on saanut pohjamaalia.

Piha näyttää pahemmalta kuin aloittaessa 🙂 Kivikasasta tulee pengerrys autotallin ja talon väliin, taustalla näkyy lisäsalaojia. Ja autotallin etunen saa huomenna soraa.

Yläkerrassakin on jo vähän pohjamaalauksia tehty.
Yläkerran ikkunanpieliä. Viikonlopun urakoinnin ja metallipatenttitasoituksen jälkeen noista oikeasti alkaa hahmottua ihan hyvät.



Ja piha näyttää kieltämättä aika lohduttomalta, mutta eiköhän se tuosta. Täyttömaata tuntuu irtoavan enempi kun osasi arvioida, mutta onneksi sitä tuohon päätyyn missä kaivuri on parkissa saa kyllä hyvin uppoamaankin. Mutta päästään varmaan itseasiassa vähemmillä pengerryksillä kun oli ajatus eli pihat saa jokapuolelta ”samaan tasoon”.

2 vastausta artikkeliin ”Pihahommia

  1. Pekka Lillstrang

    Joo ei varmasti näytä ei, mutta eiköhän se siitä. Tontin koossa on haittapuolena se että tuo muotoilu ja maansiirto ottaa väkisin vähän aikaa ja vaivaa, mutta antaapahan toisaalta paremmin mahiksia sitten toteuttaa itseään. Tällähaavaa näyttäisi että nurmikkotilaa tulee senverran että ajoleikkurin ostoon on hankkiuduttava, mutta ei onneksi ihan hetkilleen 🙂

    Ja ei muutakuin kärsivällisyyttä, kyllä se lupa sitten tipahtaa yllättävän äkkiä…

    Vastaa
  2. Jonna

    No eihän tuo piha kovin kauniilta vielä näytä, mutta näen edessäni minkälainen siitä tulee pengerryksineen.

    Itse vaan odotan, että edes saataisi koskea omaan pihaan ja aloittaa kaivuutyöt. Käytännössä siis odotamme edelleen rakennuslupaa…

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *