Portaat osa 2

Viikonlopun pääaskar oli portaiden toisen pätkän teko. Alaosasta tuli omasta mielestä varsin mallikas ja mukavan ”köykäinen” kun muotin purki pois.

Lauantai kului mukavasti yläosan muottia tehdessä. Vaikka samoja osia saikin pääosin hyödynnetty piti pikku säätöjä tehdä. Mm. yläkerran ontelolaattaa joutui vähän lohkaista pois että portaat tuolla etenemällä paikalle mahtui. Se olikin kyllä tiedossa ja kaukaa viisaasti yläkerran laattaa ei reunaan asti valettu. Mitoitus osui aika kohdilleen ja riitti kun ontelosta napautti yläosan rälläkällä ja rautakangella pois. Muuten homma menikin ihan kuten oli suunniteltu: yläkerran laatassa oli tartuntaraudat samoin kuin lepotasanteessa, muottia väliin ja askelmat paikalleen.

Valu säästettiin sunnuntaille ja aamupäivälle myllättiinkin sitten taas hyväiset satsit betonia. Lisähaastetta toi se että nyt lällit sai nostella sangolla paikalleen, mutta alaosan rappuja oli toki jo hyvä kulkea.

Lisäksi viikonloppuna kerkesi isän avustuksella taas edistämään tasoitehommia ja smyygejäkin. Oltiinkin isukin kanssa kahestaan hommissa kun Elinalle sattui työviikonloppu. Alla vielä kuvaa muotista ennen valua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *