Arkistot vuoden mukaan: 2009

Ilmanvaihdon kimppuun

Vaikka tällähaavaa ilma vaihtuu liiankin kanssa vielä talossa kun ei noita ikkunoita ole, niin lienee silti viisasta keskittyä jo niihinkin hommiin. Putket kun on kohtuullisen simppli laitella paikalleen nyt ennen höyrynsulkuja sun muita.

Kipaisin töiden jälkeen Meltexiltä oikein kunnon ”ilmanvaihdon aloituspaketin” eli kasan suunnitelman mukaisia putkia ja haaroja ja mutkia. Tein semmoisen valinnan että melkein kaikki liitokset teen suoraan T-kappaleilla enkä putkeen kylkeen niitattavilla kauluksilla. Ratkaisu nyt on tipan kalliimpi kun käyttää ihan halvimpia paloja, mutta aika paljon nopeampi kun ei ihan atomeista tarvii noita kasata.

Aloittelinkin jo poistokanavan kasausta hyvän pätkää ja ihan viisaalta näyttää. Tänään täytyy vielä kipaista töisen päälle eristeet ja pari puuttuvaa kulmaa. Starkkikin oli toimittanut ison kasan gyproccia autotallille sekä mitallistetut 2×2:set yläkerran koolaukseen, eli tekemistä kyllä riittä kun vaan on tekijöitä 🙂

Kökkäpäivä

Lattian kuivattelut sujuivat itsestään, vaikka pakkasöitä jouduttiin pelkäämäänkin. Viime viikon loppu meni kokonaan ansiotöissä sekä Etelä-Suomen juhlaturneella, mutta tulipahan sopiva paussi raksaamiseen.

Tänään sitten palattiin arkeen. Pekka laittoi Starkille menemään tilauksen mm. puutavarasta ja kipsilevyistä, jotta päästään jatkamaan sisäkattojen tekemistä seuraavassa vaiheessa. Illaksi oli värvätty volvollinen kökkäväkeä. Minä, äiti ja Saara siivosimme autotallin ja kannoimme sisälle myös vuoden verran pihassa pressujen alla maanneiden puukasojen loput. Nyt kelpaa uutta roinaa kantaa sisälle. Isä, Johannes ja Pekka puolestaan nostivat Pika-Jamesta apuna käyttäen väliseinäharkoista suuren osan jo yläkertaan. Suuret kiitokset taas avusta! Tunteja käytettiin vain pari kolme, mutta jälkeä tuli siitäkin edestä. Nyt päästäänkin jatkamaan taas varsinaista rakentamista, kun rantteet on saatu kuntoon. Huomenna Pekka jatkaneekin hankintatoimia ilmastointiputkien osalta ja saattaapa tuo piipahtaa jotain touhuamassa tontillakin. Oma iltani kuluu Mikkelistä bemareillessa. Loppuviikosta aikaa lienee taas rakentamiseenkin vähän enemmän kuin viime aikoina muuten.

Ja alakerran lattiaa

Tiistaina olikin paljon kauniimpi ja aurinkoisempi sää kun aamutuimaan taas aloiteltiin valuhommaa. Ja mikäs siinä oli ihmetellessä, massaa tuli Lujalta, Jyväskylän betonipumppaus hoisi hommansa ja Uutela porukoineen tasoitteli lattiaa.

Eli itselle jäi lähinnä päällepäsmäröinti ja laskujen maksaminen 🙂 Niitä varmasti riittää sillä koko valuhommaan upposi 22,5 kuutiota massaa ja sitä ei edes juuri jäänyt yli. Loppuviikko taitaakin tulla raksalta rokulia kun on vaikka minkämoista askarta muualla, mutta saapahan valut kuivaa rauhassa. Kunhan ei nyt pariin päivään kauhean kovia yöpakkasia tulisi…


No nyt on lattia

Nimittäin yläkerrassa. Eli tänään saatiin valettua yläkerran lattia ja siisti tuli. Samalla tuli alakertaan lattialämmitys, eli sen puolesta senkin tohtii huomenissa valaa.

Yläkertaankin upposi tavaraa ihan reippaasti eli reilu 8 kuutiota. Sen verran jäi yli että sain napattua yhden etukuormaajallisen ja tehtyä sillä kaivon kannen ja reunavalun johon se riitti vähän niinkuin justiinsa.
Aamupäivä meni noissa valuhommissa, välillä kävin vähän ansiotöillä, ja illalla sitten vielä takaisin. Iltavuorossa laitettiin jo liippareiden laaserille alakertaan kolme hyllyä ennalta katottuihin paikkoihin, lyötiin erotuskaista alakerran seiniin ja tämmättiin lattiakaivot paikalleen. Eli nyt ei taas aamulla pitäisi olla muutakuin valua vaille. Vaikka alakerta onkin isompi kuin vintti niin epäilivät että sujuu tasoittelu vielä sutjakammin kun on aika isoja suoria alueita ja vähempi nurkkia ja koukeroita. Mutta sehän nähdään huomenna… Kohtahan onkin uniaika että kerkeää taas seiskaan raksalle.

Tuus kattoon kattoon…

Ihan punaiselle ristille ei mennyt tämäkään viikonloppu. Pyhäpäivän ratoksi puuhailtiin autotallilla kun talolla ei nyt ennen valua isompia voi tehdä. Autotallissa saatiinkin tehtyä pellettivarastoon tuplagyproccikatto ja koolattua koko loppurakennus ensin kakkoskakkosin ja laudoin. Muutama jäljelle jäänyt levy riipaistiin vielä itse autotallinkin kattoon. Puutavara oli ”aavistuksen” kosteahkoa, joten ihan hyvä että saa nyt vähän kuivahtaa katossa ennenkuin levytyshommia jatketaan.

Rännimiehetkin kävi jo perjantaina pistämässä rännit paikalleen ja autotalliin syöksytorvetkin niin ei pihakaan ihan niin lainehdi syyssateissa. Komian mustat oli niinkuin piti.
Huomenna sitten seiskan paikkeilla odottelemaan reilua seitsemää kuutiota betonia. Sillä pitäisi yläkerran lattia saada iskuun.



Ja nysväys jatkuu

Eli kaikenlaista ihme säätöä ennen tuota valuhommaa. Kävin tänäänkin vähän askartelemassa mm. solumuovikaistoja seinään ja kiinnittelemässä putkia yläkerrassa jakotukin kohdalle paikalleen. Yläkerrassa on vielä noita putkien reikiä ja onteloiden läpivientejä vään tukittavana, mutta eiköhän niitä tässä kerkeä…

Tuli impulssiostoksena ostettua rännitkin taloon jotka tullaan huomenna pistämään jo paikalleen. Ollut jo pitempään mielessä laittaa rännit nyt jo paikalleen niin ei lennä hiekkamoskaa ihan niin korkealle seinille. Syöksyt on sitten helpompi lupsautella paikalleen kun joskus on vähän valmiimpaa. Mutta nytpähän tuli ostettua koko roska kun rännimies sattui sopivaan hetkeen paikalle.
Niin ja ainakin 4 ellei 5 tähteä Tapiolalle. Taannoin raportoitu työkaluvarkaus korvattiin ihan kohtuullisella summalla, eli ihan hirveästi ei tartte nahoissaan pöljän varkaan toiminnasta kärsiä.

Valua odotellessa

Lattiavalut olisi nyt sitten vuorossa ensiviikon maanantaina ja tiistaina. Liippareiden kanssa päädyttiin jakamaan valu kahdelle päivälle niin voi olla selkeämpi ja muuta ei oikein aikataulut antaneet myöten. Eli maanantaina olisi vuorossa yläkerran lattia ja tiistaina sitten alakerta. Sinällään alakerran lattialämpö tehdään loppuun vasta maanantaina että onneksi ei mennyt viimetippaan 🙂

Viikonloppuna Sami kävi sähköistämässä pannuhuoneen ja kytkemässä lämmityskattilan ja ohjausyksiköt ja muut kiinni valtakunnan verkkoon. Samoin pistettiin porakaivolle ohjausyksikkö paikalleen.

Pakkasia kun alkaa jo tulla niin pitäisi vielä kiireen vilkkaa väsätä kaivolle kansi ettei siellä varran jäädytä. Eilen asentelin kyllä jo monttuun sinne kuuluvan pakkasvahdin ja kantta korvaa parit styroksit, mutta saisihan siihen lopullisenkin kannen tehdä.

Sunnuntaina kun Sami teki sähköjä niin isukin kanssa värkättiin styroksoinnit alakerrassa valmiiksi, laitettiin sähköputket loppuun ja vielä rautaverkot ja niiden sidonnat kuntoon. Eilen kävin vielä laittamassa yläkerran käyttövesiputket loppuun kun oli sujuputkea saatavilla. Ja oli siellä vielä pari sähköputkeakin kesken kun materiaalipula vaivasi. Viikonloppuna tehtiin yläkerrasta uupuneet valumuotitkin (eli olohuoneen auki olevan kohdan osalta) eli aikalailla valmista pitäisi olla jo valua varten…

Lisää stryroksia

Tänään jatkui styrohommat. Nyt ne kyllä tuli aikasta valmiiksi, kun alakerrasta puuttuu ehkä semmoienn paketillinen tavaraa. Tai toivottavasti ei paljoa enempi, loppuu muuten pian matsku kesken. Yllättävän hidasta nysväämistä ollut tuo viimeinen nurkka. Meilläkun kaikki putket tulee kodinhoitohuoneeseen kun erillistä teknistä tilaa ei ole, niin aika virittely käyttövesien, lämpökanaalien ja maakaapeleiden kanssa että ne saa jo tässä vaiheessa osapuilleen kohdilleen. Sitten kun samaan nurkkaan sattuu pari lattiakaivoa ja kohtuullisen pintaan tulevat viemärit pesukoneelle ja IV-koneelle niin siinähän sitä on soppaa.
Mutta sinne ne nyt on peittymässä. Huomenna jatkuu styroksointi ja toivottavasti jo rautojen levitys alakertaan niin saa tuon oranssin putken kiertymään kohta sinnekin. Niinkuin kuvista näkyy, yläkerrassa on jo melkoista sykkyrää lattialla ja lattialämmön jakotukit paikallaan.
Poislähtiessä raivattiin vielä takan kohtakin. Sen allehan on jo valetu anturaa yms. mutta jätetään se toki ilman styroksia että siihen tulee vielä se 15 ekstrasentiä valua. Eiköhän siinä kelpaa takan ja leivinuunin kölliä. Ja painaahan toki piippukin vähän…




Taas meni tonneja

Tälläkertaa ei kuitenkaan niinkään painomielessä vaan enempikin rahassa 🙂 Tämä viikko nimittäin on kulunnut enempi ja vähempi poutkimiesten tahtiin.

Sunnuntaina tasoiteltiin vielä alakerran hiekkoja, nostettiin lämmityskattila pannuhuoneeseen ja Elina jatkoi maalaushommia autotallilla. Maanantaina alkoikin sitten kattilan asennustyöt ja kun iskä vielä malttoi viipyä apuna sai hän laiteltua alakertaan lisää styroksia ja sähköjä. Illasta vielä viriteltiin käyttövesiputkia paikalleen ja ripusteltiin muuta putkikalustoa kohdilleen.
Tiistaina olikin sitten vuorossa jo yläkerran lattialämmmityksen asennus ja pannuhuoneen ja kaivon finalisointi. Eli nyt vettä tulee hanasta ihan talolle asti ja pannuhuone on polttimineen asenneltu. Kuljetin vain paikalleen ja pohjasuppilon tekoon…
Illasta oltiin vielä jokunen tunti tasoittelemassa loppuja hiekkoja styroksien alle ja roilomassa ja sen semmoisissa. Saarakin oli avustamassa joten kiitosta vaan.. Tänään tulikin sitten välipäivä kun piti taas vähän työmatkustaa. Mutta hyvä niin ettei tule liian äkkiä valmiiksi 🙂



Maalia seinään

Eilen saatiin iskän ja Elinan kanssa yläkerran styroksoinnit ja sähköputkitukset loppuun. Roudattiin vielä rautaverkot paikalleen, eli käytännössä kelpaa lattialämpömiehen tiistaina tulla. Puuttuvat muotitukset ja reunakaista laitellaan vasta sitten kun on rohmustettu lattialämmöt paikalleen.
Illalla tulikin kylään Tero jälkikasvuineen ja lähdettiin jo hyvissä ajoin kaupunkikodille kahvinkeittoon.
Tälle päivääkin vielä sitten onneksi riitti tekemistä. Elina pääsi maalailemaan ja pelletit sai kauniin vaalean kodin. Lisäksi tekaistiin aamupäivästä sisäkatto pannuhuoneeseen. Sinne kun pitää saada vähän tuota palosuojaa niin tuplagyproccia luonnollisesti. Iskä kerkesi jo katonkin tasoittaa eli huomiselle on Elinalle tiedoksi hiomista ja maalausta.
Riikka ja Olli tuli myös taas vähän työleirille (Kiitos vaan jälleen kerran) ja talon puolella pantiin mm. radonputki paikalleen. Lisäksi aloiteltiin siellä hiekan tasoitukset ja styroksointi ja yksi makkari tulikin kokonaan valmiiksi. Eli hyvällä alulla on sekin homma. Alhaalta uupuu vielä vähän sähkörasioita joten täytyy niiden paikkoja rälläköidä ennenkuin styroksointi jatkuu. Sinällään kyllä ihan styroksin surma. Alakertaan kun tulee 15 senttiä styroksia niin siinä ei paljon paketti vanhene…