Vihdoinkin kunnon kesäkeliä

Nyt arvasi jo toppavaatteet unohtaa kotiin, sen verta hulppea keli oli vielä illastakin. Eipä taas kauhean montaa tuntia keretty raksaamassa olla kun piti läyhättää työhommissa pitkin pitäjiä ensin päivä. Saatiin kuitenkin tuo yläkerran ykköskerros ehkä 2/3 valmiiksi ja raudoiteltiin loppukin jo odottamaan tulevaa. Edelleen pitää ihmetellä miten hyvin passaa harkot korkoon ja muutenkin kohdilleen uusillakin tolpilla. Aina kuitenkin aika passailu etenkin mutkakohdissa että nurkkaharkkojen jako yms. käy katkomati oikein ja hyvin tuntuu ainakin vielä jako pelittävän.
Loppulaasteilla taas vähän korottelin etuoven tolppaa niin saa niitäkin etenemään etteivät vallan maan alle jää. Homma kyllä sujuu ihan rapsakasti että ihan Elinalla kiirettä pitää laastinteossa ja tiilten tuomisessa. Mutta huomis-iltana taas jatkamaan hommia.
Eilen tyhjenneltiin kaivosta semmoinen 50 metriä vettä pois ja tänään se oli taas täynnä. Että hyvin tuntuu vettäkin piisaavan.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *