Nurkkatolppia

Eilen kotiuduttiin kello hyvin myöhään, joten tänään ei sitten ihan aamusta jaksanut raksalle ampua. Päivän epistola oli kuitenkin selvä: autotallin maskiharkkomuuraukset loppuun ja talolle muurausvalmisteluja niin paljon kuin keretään.

Muuraushommat saatiinkin loppuun, tai no yksi tiilenpala uupuu mutta ei sitä varten kehdannut laastia tehdä. Talolla huhkittiin kanssa urakalla: laitettiin kaikki nurkkatolpat paikalleen, tehtiin tarkistusmittaukset seinille, vaaitettiin uudet korkomerkit tolppiin ja merkkailtiin jaot valmiiksi.

Elina otti lisäksi maskikerroksesta tursunneet uretaanit pois ja availi harkkolavat niin ne kuivaa ja kevenee. Ja vieläpä nostettiin yläkertaan traktorilla pari kauhaa kulmaharkkojakin. Ne kun oli lavalla levinneet niin ei nosturilla saanut nostettua. Mutta nyt on oikeastaan muurausta vaille taas talokin pikkuhiljaa. Paljon sitä vaan saa aikaa palamaan näihin valmisteleviin töihin, mutta aina silloin tällöin kun päivän valmistelee niin saa sitten vähän enempi tehäkin.

Tolppien päät on muuten siinä korkeudessa mihin räystäs tulee kun katkottiin niistä vähän turhia pois.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *