Kolmen kuukauden rajapyykki

Katto rupesi tänään toden teolla hahmottumaan. Eli toisella lappeella on nyt kolmannes tiiliä ladottuna. Huomenna sitten lisää. Nopeaa askarteluahan tuo on kun alkuun pääsee, ja taas vähän näyttäisi siltä että liian tarkkaan tulee nysvättyä. Aika paljon voi kyllä latomisvaiheessa vielä korjata pieniä heittoja.

Raksalle ei muutenkaan kerennyt kuin toviksi kun piti tehdä kaikkea joutavaa niinkuin vaihdattaa autoon renkaita ja katsastaa koko pirssin. Pitäisi vielä käyttää valkeaa sotaratsua leimalla kun kerkeää.
Niin ja tänään taisi tulla kolme kuukautta raksausta täyteen. Eli jotain on saatu siinäkin ajassa näin oman toimen ohessa aikaan. Vuoden päästä voi olla jo ihan toisennäköistä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *