Viikonloppuhupia

Tero ja Outi tuli kyläilemään eilen ja minähän hyödynsin tilanteen välittömästi. Perjantai-illan ratoksi käytiin Teron kanssa valamassa paljon puhuttu palkki autotalliin. Vaikka aloittamaan päästiin aika myöhään, sujui homma ihan mukavasti vaikka olikin turkasen pimeää. Valu saatiin valmiiksi ja päästiin kotiin rennompiin hommiin.

Tänään sitten aamupäivällä vielä rentouduttiin vieraiden kera ja käytiin kaupoillakin. Meltexille tein myös pikku retken ja hain extrakorkeaa patolevyä (autotallin seiniin jotka leikkaantuu maahan) ja vähän sadevesihiluja. Autotallilla sitten kiinniteltiinkin Elinan kanssa patolevyt parille seinälle loppuun ja intaannuttiin sitten muuraamaan puoliharkkoja palkin päälle.
Yllättävän aikaaviepää hommaa, mutta puuttumaan ei jäänyt kun pari pätkää. Muistin jopa jättää kolosen jonka päälle puupalkki saadaan lepäämään. Eilen valun yhteydessä laitoin jo pystytapit valuun pystyyn, ja ne ei ainakaan helpottanut muurausta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *