Henkilövalintoja

Tänään sitten tehtiin parikin isoa päätöstä. Eli rakennekuvatkin tulee nyt Aholan Pertiltä. Samoin hän lupasi toimi vastaavana mestarina koko hankkeelle. Eli saapi ilmoittaa nyt Lujalle hänen nimen kontaktiksi niin saavat kiinnitettyä tietyt jutut.

Muuten suunnittelukulut ja ajat on pysynyt ihan raamissa mutta rakennekuvien kalleus vähän yllätti. Toisaalta kun olen vertaillut indeksitaloon joka tuosta Pientalon Päiväkirja (www.suomirakentaa.fi) löytyy niin vielä ollaan niitten alapuolella. Tekaisin itselleni myös työdokumentiksi Excelin pohjautuen ko. julkaisun listaukseen keskimääräisistä kuluista. Ihan mielenkiintoista nähdä miten eurot ja prosentit eri osuuksissa pitää paikkansa.

Yksi vastaus artikkeliin ”Henkilövalintoja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *