Arkistot vuoden mukaan: 2008

Talvi tulee

Tämänvuoden viimeiset (oletettavasti) raksapäivät tuli askarreltua. Perjantaipäivän kulutin naapurin ja kaivinkoneen kanssa kun tehtiin autotallin ulkotäytöt, kaivettiin porakaivon renkaille paikka ja tasoiteltiin myös talon ympäristöä. Autotallin ympäryksestä tuli jo aika valmis, sielläkun tuota täyttöä piti tehdä aikasta paljon.

Lauantaina sitten siirreltiinkin Elinan kanssa koko päivä tavaroita. Kevättä kun odottaa joku 20 tonnia laastia niin kasattiin ne yhteen paikkaan lavojen päälle ja peiteltiin talvea vasten. Kaikenkaikkiaan ihan hyvälle mallillehan tuo raksa nyt jo tuli, ja jos lunta tätä tahtia tulee niin saa nyt sitten olla aikalailla kevääseen.

Pitkästä aikaa raksalla

Nautittiin kauniin sateisesta syyspäivästä Elinan kanssa raksalla. Viikko menikin melkein ilman rakennushommia kun pukkaa vähän tuota reissua.

Tänään jatkettiin sitä samaa mitä tässä on tehty: lisää styrokseja ja täyttöä. Saatiin styroksoitua nyt koko etunenkin oikeastaan, eli pääsisäänkäynnin alunen. Siihen pistettiinkin kunnolla styroksia kun vielä ei oikein tiedä mimmoista kiveystä, laattaa tms. siihen tulee. Styroksit jäi nyt uupumaan vain toisesta päädystä enää, kun siellä pitää vähän kaivurilla eka siirrellä maata.
Elina laitteli myös patolevyt loppuun, eli ne on nyt joka paikassa. Lisäksi finalisoitiin salaojat eli laitettiin laskuputki laskuojaan ja koko etupuolen sadevesikaivot tai niiden pystynousut on paikallaan. Samoin viimeiset piuhat mitä anturan alta halutaan nyt laittaa, eli mm. extra maadoitukset ja sen semmoiset.
Seuraava rasti onkin oikeastaan kaivurihommia. Elina hakee vielä viikolla vähän styroksia jos kerettäisiin vielä  kaivaa päätyä ja laittaa sinnekin styrot ennen oikean talven tuloa. Samalla saisi pihaa jo viisaammalle mallille kevättä ajatellen. Taas tulee vaan vähän taukoa kun reissua pukkaa ja kotiin kerkeää vasta torstaina jälleen…

Kaikenlaista

Talvi tekee jo tuloaan ja sitä vastaan nyt on vähän askarreltu. Iskä oli viimeviikolla tekemässä viimeisiä tolpanalkuja, samoin kuin muurailemassa vielä kantavia väliseiniä.

Lisäksi laiteltiin sähköjohdot tallin ja talon välille suojaputkiin samoin kuin vesiputki. Se olikin vähän sitkaampi ja se saatiin lopullisesti paikalleen vasta Elinan kanssa mäntysuovan voimin.
Viikonloppu käytettiin Elinan kanssa sitten ulkotäyttöihin. Eli talon ymprille askarreltiin styroksit ja niitä pisteltiin peittoon että talo olisi keväälläkin suunnilleen samalla paikalla. Saatiinkin täytettyä koko takaseinä (myös parvekkeen alusta) ja kodinhoitohuoneen pääty. Niissä oli aika isot alat styroksoitavaa kun on terassienalusia ja tolppia. Samoilla lämpöisillä jatkettiin etuseinää aina pääovelle asti. Sitten loppuikin viikonloppu ja patolevy 🙂 Samalla nyperrettiin myös sadevesiputkia ja muuta sälää.
Kaikenkaikkiaan pahimmat paikat tulikin kuntoon. Loppuosa taloa kun on n. 1 – 1,5 metrin sorakerroksella ja perusmaa on seinästä parin metrin päässä niin ei tuo pikkupakkanen vielä haittaa. Raksataukoa tuleekin viikonlopulle asti kun pitää olla työreissussa.

Tehopäivä

Joskus sitä vaan tapahtuu olevinaan tehokkaammin. Tänään oltiin raksalla ihan normipäivä ja kerettiin muurata 1,5 kierrosta taloa ylöspäin ja pari tolppaa terassin alle. Lisäksi Elina rappasi sokkelin loppuja menemään jo pitkän pätkän. Eli ihan hyvää settiä yhdelle päivälle.

Ulkotäyttöjen valmistelua varten pitäisi vielä päästä rappailemaan loput sokkelista ja tekemään vielä parvekkeen tolppa alulle. Sitten pääsisi styroksoinnin makuun. Sateet vaan sotkee hommaa tehokkaasti, mutta onpa ensiviikolle vielä luvassa ihan hyvännäköisiä kelejä eikä pakkasia juuri ollenkaan. Alakerrasta puuttuu meidän laskujen mukaan vielä 8 kierrosta harkkoja, eli 1,6 metriä korkeutta. Eli joutuu vielä pari tiiltä laitella siihenkin 🙂 Tosiasia kyllä on että aika nopeasti ulkoseinää syntyy jos siihen aikaa käyttää…
Niin ja kamerankin muuten sain korjattua, ei tarvinnu ostaa uutta 🙂 

Tiiliä ja anturoita

Eilen tuli käytyä vähän muurailemassa kunnes pimeys lopetti senkin lystin. Alkuviikko menikin rokulissa koska vettä tuli ihan piisalle. Kerros tuli kuitenkin melkeen valmiiksi, eli ikkunat alkaa mukavasti hahmottumaan kautta koko talon. Kyllä se alkaa ihan talolta pikkuhiljaa näyttää, tai talon alulta.

Iskä kävi tänään messuilla ja rakenneltiinkin sitten taas yhteistuumin iltapäivää ja iltaa. Tehtiin viimeiset puuttuvat anturat hyödyntäen muotteja jotka Tanja ja Sami jo askarteli viikonloppuna. Niistä siis värkättiin kodinhoitohuoneen oven eteen tulevan kuistin / katoksen perustukset. Ne laiteltiin paikalleen ja valettiin. Samoin aloiteltiin takapuolen parvekkeen tolppaa laittamalla raudat ja eka tolpan pala korrobetonilla paikalleen. Iskä oli myös tehnyt seuraavan kiekanraudoitukset jo valmiiksi, eli siinähän sitä on päivälle.
Ideana olisi tekaista noita kaikkia tolppia sen verran ylöspäin että saa styroksoitua ja täyteltyä talon ympärystä ennen talvea. Löytyisi vielä keväälläkin suunnilleen samalta paikalta. Ennen täyttöä pitää vaan loput sokkelit rapata, patolevyt laittaa jne. Myös muurays ohjurit pitää irrotella talosta kun ne on ikäänkuin edessä. Nyt ne vaan saa sitten takaisin kiinni ylemmäs kun seinää on tarpeeksi korkealla…
Ylempi kuva on muuten otettu n. silmien tasolta kun seisoo ”oikeassa” lattiakorossa ruokailutilassa. Eli kyllä järvi näkyy murokupille asti. Lopullisen ruokailutilan sisustukseen ei myöskään kuulu tuo betonimylly. Uskoakseni.

Karu takaisku

Koko viikonloppu tuli askaroitua raksalla sään sallimissa puitteissa. Lauantaina ja koko sunnuntain meillä oli apuna myös voimakolmikko Elias, Tanja ja Sami. Elias keskittyi tekemään tikuista savupiippuja jotka savusi kun niitä poltti nuotiossa. Muuten kyllä tehtiin jopa hommiakin.

Talon muurausta jatkettiin, ja kaikki alakerran ikkunat on nyt aloitettu eli paikat on selvillä. Sami ja Elina jatkoivat autotallin tasoitusta: valettua pallki rälläköitiin ja rautoja katkottiin, sähkökaapin takusen tasoitus alkoi ja niin edelleen. Lisäks Tanja ja Sami teki päätyterassin anturoilel jo muotit jos ne vielä valaisi ennen talvea.

Isona antina oli myös sähköhommat: Samin suurella avustuksella tilattiin jo autotallin asennuskilkkeet (putket, rasiat yms) ja käytini muutenkin sähkösuunnitelmia läpi. Eiköhän sekin ala pikkuhiljaa tuosta selviämään…

Niin ja otsikon mukainen takaisku on myös tosiasia. Pitkään palvellut Sonyny digikamera alkaa osoittaa väsymisen merkkejä ja siksi koko viikonlopusta ei ole yhtään kuvaa. Täytyy verstaittaa kamera tänään ja jos ei siitä enää taikalaatikkoa synny niin pitänee ostaa uusi. Kyllä mikään ei nykyään kestä…

Harkkoja ja lisää harkkoja

Johannes oli vielä torstaina kyläilemässä ja jatkettiin muurailua kunnes sade sotki homman. Eli nyt alkaa talossakin hahmottua ikkunoiden paikat kun pääsee sen verran ylöspäin seinää.

Muuta ei tullutkaan tehtyä vaan loppupäivä kului ihan muissa kun rakennusaskareissa.

Vaihteeksi talon tekoa

Pitkään tullut askarreltua tuota autotallia mutta välillä vähän muutakin. Nyt kun siellä on kattotiilet paikallaan niin voi näillä lämpimillä saattaa vähän taloakin edespäin. Onhan se aina pois ensikesältä se 🙂

Iskä tuli lomareissunsa jälkeen käymään, lisäksi oli Johannes vielä kuvioissa mukana ja minulla vapaapäivä joten keskityttiin tiukasti talon muuraukseen. Saatiinkin ihan mukavasti aikaan, eli 6 tiiltä vaille kaksi kerrosta. Ihan mainio saldo ajatellen että tuo valoisa-aika ei niin kovin pitkä ole (ja valoilla on kyllä oikeasti huono muurata) ja tuohon sattui vielä sopivasti raudoituskerros joka sekin ottaa aikansa. 

Tasoittelua

Katto tuli nyt sitten ladottua toiseltakin lappeelta loppuun. Johannes tuli kanssa ”syysloman” viettoon meille ja pääsi työleirille.

Elina olikin sopivasti ottanut vapaata, joten Elina ja Johannes kerkesi käydä hakemassa vähän tarvikkeistoa Starkilta ja aloittaa tasoittelua. Lisäksi oli vähän tellinkien purkamista, siivoilua ja niin edelleen. Tasoitus siis alkoi kuitulaastilla autotallista jossa sillä olisi tarkoitus oikoa sisäseinät niiltä osin kuin tarvetta on. Sen päälle tulee sitten autotallissakin vielä hienompi tasoite, eli kyllä autolle hyvät oltavat tulee.
Niin ja lisäksi Elina maalaili pohjamaalilla paikallaan olevat sivuräystäslaudat ja jokusen laudan reserviin että saa tehdä päätyjä.

Kattotöitä

Päivitetäänpäs taas vähän blogia vaikka tänään missään raksalla olla oltukaan. Oli nimittäin ihan työpäivä näin lauantaina kun piti vähän päivitellä systeemeitä. Hommat meni kuitenkin ihan puikkariin joten huomenna pääsee raksaamaan. Jee!

Eilen kävin töitten jälkeen myös vähän hommissa. Katolla jatkoin, eli tein toisen lappeen päätyräystäitä ja nostelin lisää tiiliä katolle. Huomenna jatkuun tiilien latominen toisella lappeella jos ei kovin paljoa sada. Alla kuvaa vähän siitä missä mennään.
Niin ja perjantaina käytiin lopulliset sähkösuunnitelmat läpi. Asiallista jälkeä, ihan varauksetta voidaan suositella Suomalan Rentolan Veijoa muillekin.