Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2013

Kesä ja kärpäset

Vaikka aika keväässä vielä mennäänkin, niin on keli mitä parhain. Se onkin jo taas vähän intouttanut pihahommiin joita meillä vielä huolella riittää. Itseasiassa takapihalle terassin viereen on valmistunut yksi kivinen ”istutuslaatikko” ja tontin toinen puolisko on istutettu nyt melkolailla siihen malliin mitä on ajatus.

Itse asiassa toissa viikonloppuna pidettiin oikein istutuspeijaiset kun isä ja äiti oli auttelemassa. Hyvä niin kun Elina sai kunnon kuumetaudin päälleen niin piti tyytyä pääosin tarkkailemaan ikkunasta. Samoilla lämpöisillä tekaistiin muutama valutolppa kasvihuone/varastoa varten. Siitä ei vielä ole pystyssä kuin tolpat, mutta tarkoitus olisi virittää simppli pulpettikattoinen rakennelma jossa pitkittäissuunnassa jaettuna toisella puolen on varasto ja toisella kasvihuone. Ei ihan tälle kasvukaudelle kerkeä, mutta seuraavalle…

Laiska kun on niin mulla oli vuokralla tuommoinen minikaivuri. Aika kätevä vekotin. Meidän tontti on todella kivistä, ja yksikin luumupuun kuoppa on ihan yhtä hel****** kaivaa käsin, saati sitten varaston perustustolppa.

Pihalla muuten kukkii jo kivasti mm. viime syksynä istutet alppiruusut, mutta niistä vaikka kuvia myöhemmin. Alla muutama otos pihahommista. En oikein vielä tämän uuden alustan kanssa ole päässyt sinuiksi, mutta täytyy vähän tutustua kun ehtii…DSC00221DSC00200DSC00224