Arkistot vuoden mukaan: 2009

Vaikeuksien kautta voittoon

Eipä taas ole tullut kirjoiteltua hetkeen, mutta sitäkin enempi on tilitettävää. Lattialämpöhommat alkoi viimeviikon alussa, ja tiistaina saatiinkin putket kytkettyä. Seuraavana päivänä oli sitten tarkoitus pistää lämmöt päälle, eli kattila kuumaksi ja siitä eteenpäin. Pakkasta kun sattui sopivasti 25 niin se asetti omat haasteensa.

Ja niinhän siinä kävi, että putkari ei saanut hommaa toimimaan. Talo oli kuin jääkaappi vaikka sisällä sähköpuhaltimia huudattikin ja liian isoina annoksina päälle pistetty lattialämpö otti ja hyyhmääntyi eikä vettä saatu kiertämään. Paniikkiratkaisuna putkifirma toi paikalle dieselipöhön jolla saatiin äkkiä lämpöä aikaan ja se lämmitti taloa sitten parisen päivää. Loppuviikosta onneksi vesi saatiin kiertämään ja vaikka alussa pelättiin pahinta ei mitään rikkoontunut (toivottavasti).
Nyt voi tietysti miettiä tuliko putkiin sen kummempaa vahinkoa, lyhenikö elinikä (siis putkien, ei tämä omaan varmaan vaikuta) jne. Kaikesta eniten ärsyttää että silloin kun ammattilaista käyttää tulee typerää vastoinkäymistä. Omat sössimiset on jotenkin helpompi sulattaa. Mutta asiallisesti putkifirma toimi ja otti homman hoitaakseen. Nyt pelletit pöhisee ja vesi kiertää.
Tänään pistettiin myös puhallusvillat autotalliin ja taloon paikalleen, ja nyt lämpö lopullisesti pysyy myös sisällä. Kiertoa saikin pistää hippasen pienemmälle kun sisällä rupesi olemaan se 30 lämmintä 🙂 Pistettiin myös huippari katolla toimintaan. Se tuntuu aika mukavasti vievän kosteutta ulos, joten jossain vaiheessa talo voi vaikka vähän kuivahtaa…
Mutta kaikenkaikkiaan nyt voi hyvillä mielin vetäytyä joulun viettoon ja antaa pellettien palaa. Hyvää joulua kaikille!




Tilannepäivitystä

Eipä ole tullut hirveitä askaroitua raksalla, lähinnä nyt vain odottelua että saa lämmöt toivottavasti tiistaina päälle. Tänään kyllä käytiin pitämässä tiukka siivoussetti Elinan kanssa ja näppäilin jotain pieniä putkihommia sun muuta.

Viikolla kävin varustautumassa jo tuhannella kilolla pellettejä ja siilossakin niistä on toinen 500 kilon säkki jo purettuna. Pitihän sitä kokeilla myös syöttöruuvin toimintaa ja hyvin sieltä papanoita pukkasi tulemaan 🙂 Viikolla kävi myös palotarkastaja tsekkaamassa että pannuhuoneen ja kattilatsydeemin saa ottaa käyttöön eikä valitettavaa löytynyt.
Autotallin varasto tyhjättiin kanssa ja siellä on nyt sähkölämmitys käynnissä niin saisi vaikka tasoiteltua sen loppuun tässä talon lämpöjä odotellessa. Sen verran rapsakoita pakkasia alkaa lupaamaan että hommat on sananmukaisesti jäissä ennenkuin saa pelletit palamaan. Mutta katsotaan mitä huominen tuo tullessaan…

Selvittelyjä

Tänään ei konkreettisesti oikein tullut mitään aikaiseksi, mutta noin niinkuin ajatustaslla hommat eteni. Ensi tiistaina tulee Ekopellin miehet kytkemään talon päässä kanaaliputken kiinni lattialämmitykseen. Samalla ilmataan systeemi ja pistetään nesteet lattiaan. Ja koska tuota pakkasta jo on niin sirpaistaan myös pellettipoltin tulille, eli sitten pitäisi alkaa lämpöä riittää…

Puhallisvillaa saa odotella vähän kauemman, eli se tulee sitten paikalleen 22.12:sta. Puhallusvillan määrääkin vähän kasvatin: autotalliin ei tule edelleenkään kuin se 200 milliä villaa koska siitä ei lämmintä edes yritetä tehdä, mutta taloon tulee nyt 500 milliä alunperin ostetun 400 sijaan. Tuosta liäsyksestä nyt ei kustannusta tule kuin pari saturaista mutta jälkikäteen ei ainakaan tule lisättyä…

Sisäkattoja

Tänä viikonloppuna taas askaroitiin. Hommat saatiin sille mallille että huomenna pitää soittaa puhallusvillamiehet paikalle, samoinkuin putkarit tekemään viimeiset liitokset että saa lämmön päälle. Viikonloppuna tehtiin mm. yläkerran katon koolaus loppuun, höyrynsulut loppuun ja autotallillakin näprättiin kaikkea pientä että villat voi sinnekin puhaltaa.

Mutta lets see milloin saadaan villaa ja putkimiehiä mestoille jahka tästä arki koittaa. Pitkästä aikaa oli ihan oikea kamera mukana, joten muutama kuvakin kyytipojiksi. Positiivistä on myös se että pitkästä aikaa koko ensiviikko ei kulu reissussa, niin viikollakin voi jopa tehdä jotain oikeita töitä 🙂
Ja hyvää Itsenäisyyspäivää!




Siiloa ja sulkuja

Ei ole taas hommat aina viikolla paljon edistynyt kun ei ole tullut oltua kotona vaan on nuo ansiotyöt, ja paremminkin työreissut, haitannu harrastamista. Viikonloppuna otettiin isän kanssa vahinkoa takaisin. Aloiteltiin lauantaina tekemällä pellettisiilo loppuun. Asenneltiin samalla syöttöruuvi paikalleen, samoin kuin täyttöputki puhallusta varten ja hengitysreikä siilosta ulos ettei vallan seinät pullahda paikaltaan. Ihan viksu siilo tuli, pitää ottaa kuva jossain vaiheessa.

Sunnuntaina laitettiin sitten talolla sisäkattoa valmiimmaksi. Ensin tehtiin hultosilta välikattoon niin pääsee sielläkin liikkumaan ja laittamaan puhallusvilloja. Samoilla lämpimillä kiinniteltiin höyrynsulut yhtä palasta lukuunottamatta ja naulailtiin taas ruoteita paikalleen. Tehtiin myös valmiiksi paikka vatehuoneen kattoon johon passaa luukku porrasyhdistelmä paikalleen. Viikko meneekin taas muualla, joten jatkamaan päästään taas vasta joulukuun puolella…

Mäheät maisemaikkunat

Ja taas on viikonloppu rakennettu. Lauantaina oli jännän vilakka keli mutta tänään sitten kyllä olikin lämpimämpi ja lumet saa vaihteeksi kyytiä. Lisäksi uusi 9 kilowattinen lämmitin teki autotallin varastosta oikein mukavan ja lämpimän ni kahvitauollakin alkaa viihtyä pidempään 🙂
Viikonlopun pääaskar oli korkeitten ikkunoiden paikalleenlaitto. Vaikka tässä aika voimakkaita ollaankin niin ei oikein käsipelin niitä jaksaisi nostaa paikalleen. Iskä toikin Samilta lainatun ketjutaljan lauantai-aamuna, ja sillä saatiin kaikki kuusi ruutua onnistuneesti paikalleen jo launtaina.
Pyhäpäivälle jäi autotallin ikkunan laittoa, ja taloon pistettiin kaikki loput ulko ovet (eli partsi, takaterassi ja KHH) paikalleen joten isoimmat reiät alkaisi olla sitä myöten tukossa. Pyhäpäivänä kerettiin vielä eristellä ikkunoiden ympäryksiäkin. Muutaman purkin uretaania sai tuhuuttaa pelkästään noihin korkeisiinkin laseihin. Ihan asennuksen takia kun ruutujen väliin jäi vajaan 5 sentin raot että jako menee tasan yms. Hyväksi konstiksi havaittiin myös styroksisuikaleen laitto ensin ikkunan väliin ja sitten uretaania loput täyteen. Ainakin tämän operaation jälkeen huju lakkasi, joten eiköhän siitä aika lämmin tule…


Hyvää isänpäivää!

Viikonloppu hujahti taas kuin siivillä kun pääsi parin viikon tauon jälkeen raksalle hommiin. Pari viikkoa hujahti työreissuilla ja viikonloppu siinä välissä kotikonnuille, joten siinähän oli taas temppua että osasi koko raksalle 🙂

Kiitolinja oli osanut perille sitäkin paremmin ja tuonut Pihlalta kuorman ikkunoita ja Kaskipuulta parit ovet. Lauantaina aloiteltiinkin iskän kanssa ikkunoiden asennus ja kammettiin kohtuullisen painavat ruudut yläkertaan. Iltapäivällä Elina jatkoi omaa askartaan ikkunoiden karmipuiden roilomisessa. Launtain saldona olikin yläkerran ikkunat kolmea vaille paikalleen. Ennen kotiinlähtöä pantiin vielä porukalla alakertaan kuivamaan karmipuita kun tiettiin että sunnuntaina jatketaan samaa hommaa.

Sunnuntaille oli luvassa apuvoimia taas Tanjan ja Samin muodossa. Miesväki paneutui alakerran suurempiin ikkunoihin ja naisväki hoisi loput karmipuut kuntoon. Lisäksi Tanja ja Sami toi tullessaan meille rakennusaikaisen ulko-oven joka laitettiin myös paikalleen. Päivän lomassa laiteltiin myös autotallilla pannuhuoneen ja varaston ovet paikalleen.

Illan tullen tulikin talon ikkunat laitetuksi lukuunottamatta niitä kahta isoa ikkunaa (jotka siis syntyvät yhteensä kuudesta ruudusta) kun sitä pitää vähän pohtia.

Mutta kaikenkaikkiaan tehokasta toimintaaa. Kiitos vaan apujoukoille! Ja isänpäivääkin tuli juhlistettua oikeitten töitten parissa, mutta Tanjan tuoma täytekakku kyllä suorastaan lietsoi juhlatunnelmaan…



Ikkunat tontille

Tänään saatiin sitten ikkunatkin viimein saapumaan tontille asti ja purettua autotalliin. Tai eipä tässä taas itsellä ollut paljon osaa eikä arpaa kun on sen verta kaukana kotoa 🙂 Elina kävi kuitenkin Saaran kanssa vielä illanpäälle tarkistamassa että tavara oli oikealla tontilla ja peittelemässä yhden kollin paremmin. Sen verta isoja ruutuja oli yhdelle lavalle pakattu, että ei sopinutkaan autotallin ovesta sisään…

Hommailuja

Viikonloppuna piti aktiivisesti rakennella kun sekä viime että tämä viikko kuluu muuten työreissuilla. Viime viikonloppuna olikin raksalla trafiikkia, kun isä oli apuna lauantaina, ja sunnuntaina oli sitten vielä äippä, Tanja ja Eliaskin. Että kumma jos ei jälkeä synny. Ja syntyihän sitä.

Katolle saatiin lauantaina jo kaikki tötteröt. Nyt on huippuimuria ja jos jonkilaista tuuletusputkea paikallaan. Viimeisteltiin myös ilmanvaihtoputkia ja niiden eristyksiä. Liesituulettimen putki pistettiin paikalleen ja eristettiin palovillalla ja alettiin laitella höyrynsulkuja taloon. Illan iloksi kasattiin vielä hieno tellinki alakertaan. Kiitokset vaan ensi hätään Virtasen Pasille. Ja Antille ja Saaralle kuljetusavustan ja pakkaamisesta 🙂

Sunnuntaina kun porukkaa oli paljon, jatkoi naisväki ikkunoiden parissa eli teki niihin kolot asennuspuita varten. Lisäksi Elina ja Tanja muotitti kaikki kynnykset ja kiinnitteli niihin eristeet niin että saatiin ne iltapäivällä valaa. Ja koska plussakeliä lupailtiin, laitettiin myös ulkopuolen puuttuvat ”kattotolpat” muuraten loppuun, ja valettiin vielä täyteen samalla kuin kynnyksetkin. Näkyvintä hommaa oli kuitenkin ehkä yläkerran koolaukset. Eli yläkertaan saatiin jo hyvän matkaa mitallistettua kakkoskakkosta ammuttua kattoon. Lisäksi yläkerran osalta on paria ikkunaruutua lukuunottamatta asennuspuut uretaanilla kiinni ikkunarei’issä.

Mutta kun me muut nysvätään yhtä pientä omakotitaloa, teki Elias siinä vaan joutonaan kokonaisen kerrostalon vaikka Elina vääränlaista laastia tekikin 🙂


Putkia ja villaa

Viikonloppuna edettiinkin taas monella rintamalla. Tämä viikko on muuten ollutkin sitten hiljaiseloa kun leipätyö ajoi taas reissunpäälle. No, jokatapauksessa viikonloppuna puuhattiin pellettivarastoa, ilmanvaihtoja ja eristyksiä. Iskä tuli hommiin jo perjantaina ja oli kerennyt tekaista pellettivaraston suppilolle rungon.

Lauantaina jatkettiin sitten yhdessä putkiasennuksia sisällä ja niiden eristelyä. Pyhäpäivänäö sama peli jatkui, ja yläkerta jäi muutamaa pikkuputkea vaille valmiiksi. Samoilla lämpöisillä laiteltiin viemärin tuultusputkea yms. Putkissa on eristeetkin paikallaan, eli on tosiaan ihan asiallisella mallilla. Täytyy myös todeta että hyvin sattui ontelolaattojen valmiit reiät ja niiden koot kohdilleen: kaikki pystynousut kun on paikallaan niin röörit on sopivan täysiä mutta kaikki kuitenkin mahtui ilman lekaa ja rautakankea 🙂

Elina oli kanssa koko päivän askareilla ja alkoi jyrsiä eristeharkkoihin uria ikkunakarmien kiinnityspuille. Niidenkin osalta yläkerta tuli aika hyvälle mallille, ja koemielessä riipastiin pariin ikkunaan puut uretaanilla paikalleen. Ikkunoidenkin pitäisi tällä viikolla tontille ilmaantua… Elina kerkeää viikolla hakea vielä loput ilmanvaihdon osat yläkertaan niin saataneen sekin viikonloppuna finalisoitua ja jos ei kovin sada voisi viedä katolle huipparit ja muut paikalleen niin nekin reiät menisi tukkoon…